31. tammikuuta 2012

Pakkasia pidellessä


Oli niin hyvä tarkoitus alunperin totuttaa pennut pikkuhiljaa talveen jo 5-viikkoisesta - niinkuin olen joskus pystynyt tekemään. Nyt ei tietty ole mitään järkeä koko ajatuksessa, saa nähdä ehtiikö niitä ulkoiluttaa ollenkaan ennenkuin lähtevät.
No, ihmetellään sitten vaan säitä ja touhutaan sisällä kaikenlaista. Tänään oli imuroinnin vuoro ja yllä kuvassa seisoo niin komeana Iceheart ja vieressä pieni siskonsa Heartburn. Poju tuijottaa suhisevaa imurinsuulaketta ja tytsy katselee muualle. Saa muuten nähdä, mitkä ne viralliset nimet oikeasti sitten on, ylihuomenna on sirutus.....

Ja vähän leikkimistäkin, korillinen pientä bastillineitoa, olkaa hyvä. Heartbeat on hän.

29. tammikuuta 2012

Kakarakatras

On ollut vilkas viikonloppu ja pennuillakin kaikenlaista touhua. Yritettiin seisottaa niitä pöydälläkin kuvia varten, mutta kun en ole yhtään treenannut, kaikki lähinnä vain pakitti ja ujosteli. Mutta ihan sama, itse tiedän, miltä pennut näyttää ja samoin tulevat omistajat. Tuossa kuitenkin yhteispotretti, tytöt vasemmalla ja pojat oikealla. Kuvien copyright Heidi Jokipuro. Ja alla Heta-äiti muiskauttamassa heiheit pojilleen, hieno äiti Heta on ja lapset saaneet hyvää hoivaa. Nyt Peetusta tulee sitten yh-isä eikä se taida juurikaan panna pahakseen!

28. tammikuuta 2012

Pentunäpsyjä

Siis tuo meidän pikkupirkko on kyllä ihan uskomaton..... ilopilleri..... Mutta mitä sille vielä tapahtuukaan, vähän pelottaa. En ihmettelis, vaikka joku paikka olis pian paketissa, tolla menolla voi sattua mitä vaan.

Isä ja poika

Peetu ja Eetu

Isä leikittää lapsiaan, ihan niinkuin arvelinkin. Heta-äitee makoilee ylhäällä takan edessä ja pianhan sillä onkin jo sitten kotiinlähtö edessä. Niin se aika vaan kuluu..

26. tammikuuta 2012

Pallerot

Tästä se lähtee - pian pallerot pääsee raput ylös ja sitten on riemua! Kuvassa iso poika ja pienin tyttö.
Tämä tytsy se on jo monta askelta edellä muita, tepastee rapuissakin kuin olis sitä aina tehnyt. Tämä on se kiipeilijätär, sillä on aikamoiset voimat ja tiukka ote varpaissa!

24. tammikuuta 2012

Kahden kerroksen väkeä ja hajua!

Terkkuja vaan Saunalahteen, sinne taitaa olla tulossa kiipeilijäpentu! Se nukkuu usein itsekseen ja nythän se vasta keksikin paikan! Pakko oli käydä nostamassa alas, ettei satuta, kun joutuu hyppäämään.
Ja hajua: siis meillä aina sattuu ja tapahtuu. Alakerrassa ja varsinkin heti ulko-ovella on ollut jonkun aikaa ällöttävä lemu, ensin syytettiin koirien loimia (urokset kun pissii loimen reunoille aina joskus), sitten meikä oli kuulema astunut koirankakkaan ulkona - mutta nyt se ukkokin jo uskoi, että raato se on, joka haisee. Eikun tuulikaapin kattopaneelit irti ja sieltäpä löytyi kaksi hiirenraatoa. Toinen jo kuiva, mutta toinen kiehumispisteessä lämpöputken päällä. Hyi hemmetti sentään, kaikkea sitä pitää kokeakin!! Miks ihmeessä ne on jäänyt tuonne eikä kipittäneet alas, vaikka tänne sisälle. Asutaan kaupungissa joo, vaikkei sitä kyllä uskois....

22. tammikuuta 2012

Kuka jaksaa seurata vaaleja.....




Kun on kiinnostavampaakin :-)

Yhteensä 24 vuotta juhlan aihetta

B-pentue täyttää tänään huikeat 14 vuotta, ISOT onnittelut Minalle, Minnille, Safille, Hessulle ja Mikille! Kaikki vielä voimissaan, kiitos kaikkien omistajille hyvästä hoivasta ja kaikkea hyvää vielä tulevalle!

W-pennut puolestaan täyttää tänään 10 vuotta ja pikku-Minni on ainoa tuosta pentueesta, jonka tiedän olevan vielä ilonamme! Terveisiä Raisalle ja onnea Minniliinille! Osmo-veljestä en surukseni ole kuullut vuosiin mitään, komea Walluhan menehtyi jo nuorena veturin alle ja Vila jouduttiin lopettamaan vuosi sitten luuytimen toimintahäiriön takia. Aina ei kaikki suju niinkuin toivoisi, vaikka noin ylisummaan basenjit kyllä elelee pitkälle toiselle vuosikymmenelle.
Kuvassa Minni emäntänsä kanssa ja meidän Simppa-ukkeli, basenjiyhdistyksen kesäpäivillä 2010. Minni ei kyllä edelleenkään ole yhtään ikäisensä oloinen.....

21. tammikuuta 2012

Viikko taas takana


Ja millainen viikko, olis saanut jäädä väliin. Huumori on joskus koetuksella työnantajan kanssa ja töissä ollessa lisäksi tietenkin on huoli noistä pöppösistä, että miten pärjäävät. No, tulevalla viikolla on taas muutama lomapäivä, tämä viikonloppu menee kyllä toipuessa menneestä.


Pennut muutti isompaan pentuhuoneeseen eli meidän kodinhoitohuoneeseen ja toki niillä on ihmetyksen - ja vähän stressinkin - aiheita. Ruoka ei ole tänään oikein tissimaitoa lukuunottamatta maistunut, mutta eiköhän se siitä. Kunhan tottuvat kaikenlaiseen meteliin ja tilaan ympärillä. Ihan samalla tavallahan käy uuteen kotiin muuttavalla ipanalla, aluksi saattaa ruokahalu kadota ja palaa sitten taas.
Meidän iskällä oli siis aikaa leikkiä aamusella ipanoitten kanssa ja ihan niillä on jo basenjin otteet, hihasta ja kädestä kiinni pikkuhampailla sen minkä kerkiää. Neljä viikkoa on ikää, ja voin vakuuttaa, että pureminen tuosta vaan yltyy ja esim. luovutusikäinen pentu puree _lujaa_ ! Lukekaapa tästä hyvää asiaa, pennunostajat varsinkin :-) ! Linkki kannattaa muutenkin tallettaa, paljon neuvoja varsinkin uusille koiranomistajille - ja miksei vanhemmillekin.

Tämä valko-olkapoika eli Iceheart on kaikista vilkkain ja rohkein tällä hetkellä.

16. tammikuuta 2012

Hiiriä, remonttia ja pentusia


Tai siis hiiri, taas oli jostain hipsinyt hiirulainen sisälle - koirat "kertoi". Eli menivät mun huoneen alahyllyn reunaa (melkein lattiatasossa) eestaas ja kun pölyhuiskalla kokeilin niin tulihan sieltä viikset ja nenu näkyville. Saatiin otus pyydystettyä pahvilaatikkoon ja vein pihalle - saas nähdä, tuleeko kohta takas. Tosi hyvin toimii meidän seinässä elektroninen hiirikarkotin!!!

Ja jottei elämä kävis ykstoikkoiseksi niin taas alkoi remontti. Saunan kiuas kannettiin just ulos, siitä se lähtee: pesutilat pukuhuoneineen pannaan siistimpään kuntoon. Voitte siis uskoa, ettei pennut kasva tässä huushollissa hiljaiselossa, kohta alkaa senpäivänen kilkutus ja meteli, kun saha laulaa laudelautoja polttopuiks ja seinä- ja lattialaatat revitään irti. Ja jotain putkiakin uusitaan samalla, vanha talo on vanha talo ja on syytä ehostaa, kun sen aikoo jossain vaiheessa panna myyntiin. Onneks tuo mies on niin tekeväinen ja osaavainen!

Toi yllä oleva kuva on muuten maalta parin vuoden takaa, siinä nykyisten pentujen Mandi-mummo ihmettelee saalista. Täältä kotoa en nyt ehtinyt kuvaa nappasta, oli ihan tarpeeks kiire saada hiiru kiinni.


Hiiri saatiin siis ulos ja pennelit tuli ekaa kertaa yläkertaan - eikä Peetu millään uskalla mennä kopan lähelle. Heta parkkeerasi heti pentujen viereen ja vaikka välillä mukamas katsoo muualle, se murisee hiljaa ja varottelee kajoamasta lapsiinsa. Kunnon mami!



15. tammikuuta 2012

Hämyä

Tyttö, poika, tyttö, poika - pupsit siinä rivissä napottaa....

Ulkona alkaa olla talven tuntua ja isot koirat makoilee takan edessä. Pienet ihmettelee omassa loodassaan vielä.... tunnelmavalaistuksessa. Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

13. tammikuuta 2012

Vanhan miehen terveystarkki

Meidän harmaakuono nauttimassa maalla viime kesän lämmöstä. Uutta kesää odotellessa.....

Käytiin Simon kanssa lekurissa, ruokahalu on pojalla ollut ajoittain huono ja välillä ollaan saatu vaan lusikalla kaurapuuroa sisään. Onneks paino on silti aika tarkkaan sama kuin vuosi sitten, 10,5 kiloa, yllättävääkin oikeastaan. Mutta närästystä sillä on, kuuluu rappeutuvan maksan aiheuttamiin ongelmiin. Losec-resepti saatiin eli ihmislääke sopii ukkelille. Maksa-arvot nousee, AFOS 970, kun viiteraja on 212, ja gamma gt 28, kun yläviiteraja on 7. Mutta näillä mennään, mitään akuuttia hätää ei pitäis vielä olla. Kaurapuuron sekaan broilerinjauhelihaa - se on sopivaa pöperöä, jos muu ei maistu. Niin, tällasta on elämä, pienet taaperot pentulaatikossa ja hapertuva ja höpertyvä ukkeli sohvalla.

12. tammikuuta 2012

Pennut 3 viikkoa

Kovin on rauhallisia meidän pennelit, tisumaito maistuu edelleen ja leikkihetket on vielä lyhyitä. Äiti vahtii pentulaatikkoa eikä isälläkään ole asiaa ihan laatikon viereen. Hetan korvat ja katse kertoo, että kannattaa pysyä kauempana.


Viikonloppuna on ensimmäisen matokuurin aika ja joskus ens viikolla sitten aletaan maistelemaan jauhelihaa. Kiire ei ole ylimääräiselle ruoalle ollenkaan....
Alla vielä pari näpsyä tältä päivältä.

Pikkupimatsu ensimmäisenä miettimässä, josko uskaltaisi pisuttaa sinne minne pitääkin

Tytöntylleröt, liekö niminä nyt Heartbeat ja Heartboogie :-)..... tai jotain muuta. Pojat on kuitenkin nyt Braveheart ja Iceheart.

8. tammikuuta 2012

Johtajuudesta

Basenjia harkittaessa ja hankittaessa on hyvä muistaa, ettei se ole mikään tahdoton lapatossu, mutta ei myöskään kivenkova luupää. Alkukantaisten rotujen tapaan se usein pyrkii hyvinkin ovelasti johtamaan laumaa - siis perhettään - ja jos sille antaa periksi, pieni kotiterroristi on voinut muuttaa juurikin teille. Eikä se ole hauskaa ja ei-toivotusta käytöksestä poisopettaminen voi olla työn ja tuskan takana. Niinpä pennun oikeanlaiseen koulutukseen pitää satsata ja kuunnella kasvattajaa, erityisesti pennun ja sen vanhempien luonteenpiirteistä ja siitä, millaisin ottein pennun kanssa on hyvä edetä.

Koiran kouluttamisen tueksi on olemassa miljoona kirjaa, tv-ohjelmaa ja gurua, niitä riittää joka joka lähtöön. Tuskin mitään yhtä totuutta voi olla olemassa, koska koirat rotuina ja yksilöinä on niin erilaisia. Omaa koiraansa pitää oppia lukemaan, mutta sitä ennen rodun ominaisuudet ja luonteenpiirteet pitää olla tiedossa ja ehdottomasti hyväksyttyinä, ihan jokaisen perheenjäsenen toimesta.

Koirakuiskaaja Cesar Millanista on nyt puhuttu paljon, onhan se raflaava esiintyjä, komeine pepsodent-hymyineen. En vaan ole ollenkaan varma siitä, että kaikki hänen metodinsa sopisi esimerkiksi basenjille. Suomen Eläinsuojeluyhdistys vastustaakin kovasti Millanin esiintymistä Suomessa nyt keväällä ja nappasin heidän tiedotteestaan tämän liitteen. Pieneläinsairaalan käyttäytymisklinikan julkaisemaa asiaa johtajuudesta, kannattaa lukea!

Niin ja miksi nyt tällaiset ajatukset nousi esille. Keskustellessa mahdollisten uusien pennunomistajien kanssa ja myös, kun kuulin, että meidän Miki on saanut uuden kaverin, shikokupoika Daisukin. Kyseinen yksilö muutti Mikin ystävän luokse ja on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kun googletin siitä tietoa niin heh, se on "luonteeltaan se on todella haastava ja voi helposti pyrkiä perheen pomoksi. Se on hallitseva, eikä tule toimeen muiden samaa sukupuolta olevien koirien kanssa." Kappas vaan, niinhän tää meidän oma ihana basenjikin on, yleisiltä rotuominaisuuksiltaan. Eihän tietenkään jokainen yksilö ole, mutta siihen pitää varautua. Ja kun asian tiedostaa ja hyväksyy niin kaikki on kunnossa, eihän kaikki haluakaan mitään sylissä kannettavaa vinkulelua tai sohvatyynyllä makoilevaa karvakasaa. Jotka nekin osaa kyllä yrittää pomoilua....

Miki karvapallokamunsa kanssa. Saas nähdä, kuinka poikien kaveruus säilyy myöhemmällä iällä...

7. tammikuuta 2012

Pentukuvia


Hetan emäntä Heidi oli kameroineen pentuja ja Hetaa katsomassa ja saikin tosi ihania kuvia. Niitä voi ihailla täällä. Kuvien copyright on Heidi Jokipurolla. Tuossa yllä tunnelmapala....

5. tammikuuta 2012

Jar of Hearts

Voihan kökkö, ja mä kun luulin keksineeni toiselle meidän tyttöpennuista sopivan ja mukavan nimen, Jar of Hearts. No eihän nimessä mitään, mutta kun surffailin erään toisen kasvattajan sivuilla niin hipheijaa, siellä on tuore päivitys ja sama nimi on sinnekin napattu. Ja ehtivät varmasti sen rekisteröimään meitä ennen, joten pitänee miettiä jotain muuta. Tylsää!!
Mulle on kerran aiemmin käynyt samalla tavalla, meidän musta Hessu on Safi Baharia ja samana vuonna annettiin eräälle trikoloripojalle nimeksi Safibaharia. Silloin 14 vuotta sitten ei lueskeltu mitään nettiä ja nimet taisi tulla tietoon vasta, kun koirat oli jo rekisteröity. Mulla nuo nimet on nyt kuitenkin yleensä aika ajoissa sivuilla, juurikin sen takia, ettei samannimisiä sitten tulisi kasapäin. No, ehkä tässä elämässä on tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin koirien samat nimet - ja ajankohtaan liittyen ehkä annankin tyttöselle nimeksi Heart of Ice tai Iceheart?

Aasinsilta tuosta sydänpurkista koiran ruokintaan. Tänään meillä koissit popsi aamupalaksi kuivattua broilerin sydäntä ja sikanautaa suurella innolla. Iltapalaksi menee kuivamuonaa. Mutta siis, Facebookissa keskustellaan koiran ruokinnasta, ikuisuusaihe. Bento Kronenhan veti joitain aikoja sitten pois myynnistä lammasriisimuonansa, kun sen todettiin aiheuttavan aivotoiminnan häiriöitä koirille. Ja nyt sitten erään lopetetun koiran aivot on tutkittu ja todettu tuo ruoka todella syypääksi koiran lopettamiseen vakavien kohtausten takia. Asiahan on kaikenkaikkineen surullinen ja kysymys teollisen ruoan syöttämisestä - ja miksei samalla meidän ihmisten osalta syömisestä - on päivänpolttava puheenaihe.

Meidän koissit on aina syöneet sekaruokaa eli itse tehdyn pöperön tai ihmisille tarkoitetun lihan tai kalan lisäksi nappuloita, välillä toista enemmän kuin toista. Maksaongelmainen Simo voi syödä yksinomaan erikoisnappulaa ihan pienellä sika- tai broilerijauhisannoksella lisättynä (ja voi siinä suhteessa hyvin!). Jokainen toki ruokkii itsensä ja koiransa niinkuin parhaaksi näkee ja mihin ideologiaan ikinä uskookin; tässä linkki erääseen artikkeliin, jonka voin helposti allekirjoittaa. Viimeinen kappale varsinkin näyttää tutulta... ja tuosta linkistä pääsee lukemaan kirjoittajan muitakin artikkeleita (jotka usein sattuvat sopimaan meikäläisen ajatusmaailmaan).

4. tammikuuta 2012

Onnea onnea Nelli ja vähän muutakin

Meidän ainokainen ensimmäinen täyttää tänään juhlavat 15 vuotta, hurraa Nelli !!! Ja suurkiitos Marikalle, joka on täysin omistautunut Nellin kanssa elämiseen - sellaista huolenpitoa harvoin näkee. Toivon teille sydämestäni vielä paljon yhteistä aikaa; vaikka tiedänkin, ettei sitä ainakaan kovin paljon enää ole. Luonnon laki, jolle ihminen ei paljoa mahda.

Meidän pentulaatikosta ei kummempaa uutta: lapset kasvaa ja äiti huolehtii. Pentujen silmät ei ole vielä auki, mutta kummasti ne havahtuu liikkeistä laatikon läheisyydessä ja alkavat hyöriä. Uusia kuvia perjantaina, kun Hetan emäntä tulee käymään.

Nassikat on täplärapuvaiheessa eli kirsut alkaa saada pigmenttiä. Oletan, että jollekulle jää heikompi pigmentti, se kulkee aika vahvasti Hetan puolen suvussa. Mutta se nyt on pieni vika, eipä tuo haittaa koiran elämää mitenkään - eikä ollut este Hetan valiotittelin saamisellekaan...

Pakko vähän kirjoittaa kiekostakin; anteeksi teille, joita asia ei pätkääkään kiinnosta. Meidän perheelle kiekon seuraaminen on samanlainen rakas harrastus kuin koiratkin. Mutta siis, miten julmaa onkaan julkisuus parikymppisille pojille, yksi epäonnistuminen pahaan paikkaan - siis eilisessä pelissä - ja lyttäys jäänrakoon. Ja kun vastassa oli vielä Ruotsi..... senhän tietää. Meillä onneksi on tuosta ihan päinvastainen kokemus, kun vuonna 2006 samoissa kisoissa meidän Teemu teki voittomaalin juuri Ruotsia vastaan ja päästiin mitalipeleihin. Makeita muistoja! Ja samassa tilanteessahan pojat on nytkin, tosin pronssin voittaminen vaatii kovan Kanadan lyömisen, toivotaan parasta!!

3. tammikuuta 2012

Onnea Elmo ja Vilma!

Lucky Charm eli Elmo, meidän kasvateista se juokseva komistus!
 
Myös siskonsa Vilma kävi juoksemassa kilpaa, se onkin melkein jokaiselle basenjille (ja omistajalle) tosi hauska harrastus! 
 
Nämä lapsukaiset täyttävät tänään 9 vuotta, isot onnittelut heille ! Tämä pentue, jossa oli toinenkin uros, on ainoa muualla kuin meillä syntynyt. Se näki päivänvalon Elmon ja sen Bertta-äidin omistajan hellässä uomassa ja kaikki sujui tosi mallikkaasti. Mallikkaasti ei sen sijaan sujunut pentueen kolmannen muksun eli Lennin elämä, se jouduttiin reilu vuosi sitten lopettamaan lapsiin kohdistuvien käytösongelmien takia. Tosi surullista, mutta siinä tilanteessa välttämätöntä....

1. tammikuuta 2012

1.1.2012


Kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja - saas nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Nyt nautitaan pienistä penneleistä pentulaatikossa, leppoisasta säästä ja hyvästä mielestä kaikella tapaa. Sitä samaa teille kaikille!

Heta ottaa myös välillä vapaata lastenhoidosta ja nauttii takan lämmöstä sulhasensa kanssa....