Heartburn ja meidän iltaleikki

Ja tässä tervehdys Kettu-tytöltä, reipas ja kaunis pieni pirpana ja uudessa kodissa kaikki hyvin! Kiitti Tommi & Maiju!

Meillä taas yhteiset iltaleikit alkaa käydä vähiin, tiedä sitten ollako suruissaan vai iloinen.....

Iceheart

Siinä 9-viikkoinen poju "Mickey", rauhallinen vaiko inasen yksinäinen katse kauniissa silmissään...? Kiitos kuvasta Satu & Samir!
Onpa sillä tummat silmät ja kivat kajaalit, kuonossa häivähdys jenkkimallia. Ja hyvin on lähtenyt elämä uomiinsa uudessa kodissa, tosi kiva kuulla! Eihän pennuistaan lakkaa koskaan huolehtimasta, mutta toki nää untuvikot on aina lähimpänä mielessä.

Arvoitus

Mitä sanoo meidän vanha ukko - kuono näyttää niin puhisevaiselta. Se on kyllä ihme äijä, välillä se "laulaa" pennulle eli juttelee möreällä äänellä (niinkuin tuossa kuvassa on juuri aloittamassa), leikkii jopa hetken - ja seuraavassa silmänräpäyksessä sillä keittää yli ja joku saa kipeetä. Tuon tilanteen jälkeen hammaspusun sai Peetu. Mutta onneks se on niin tottunut, kääntää vaan pään sivulle. Pentuun on osunut muutaman kerran, mutta sellasilla hipasulla vaan ja ipana osaa nyt varoa ukkoa. Ei silti ole kivaa olla koko ajan vähän varuillaan. Mutta kohtahan toi heinäsirkka lähteekin ja rauha laskeutuu laaksoon, tai siis Laaksoille!

Lunta ja leikkiä

Joo, sitä riittää, lunta siis. Kiitos vaan Vantaan kaupungille, ettei lähettänyt lumiauraa meidän suunnalle kuin vasta äsken. Ja kiitos naapurille, joka tööttäs Hiacen ropposensa tuossa meidän edessä eilisiltasella sitten puoliksi ojaan ja tietty jumiin siihen. Meidän ykskätinen isäntä se sitten hikeentyi, että on se nyt p-kele kun eivät saa yhtä autoa vedettyä pois - ja hänpä sitten polkas Ravinsa käyntiin ja oli tietenkin iltayön sankari. Ropponen saatiin irti, yhdellä kädellä. Ja meikä roikkui ikkunassa kauhusta kankeana; käteen jos kävis lisää kipeetä niin huh-huh! No, kun kerran herra L. pystyi avittamaan naapuria, niin toki hän pystyi sitten ajamaan mut aamulla asemalle, mun omalla riisikupilla ei olis mitään asiaa "hankiralliin". Näköjään mies pystyy mihin vaan, kun oikein tahtoo.

Ja pystyihän se siivoamaan pennun pissat ja kakatkin, vain yhden kerran piti soittaa ja kirota mulle puhelimessa. Edistystä, sanon ma! Noitui kylläkin, ettei millään ehdi karkuun juoksevan pennun perään ja peräpään jätökset on sitten missä sattuu. Turha niitä on ukkoseni yrittää saada paperilla kiinni - kakara vaan innostuu ja luulee leikiksi.

Muuten täällä on mennyt siedettävästi ja eropapereita ei vielä olla laittamassa vireille. Saas nähdä, mitä loppuviikosta sitten. Penneli nyt kumminkin on onnessaan, kun saa riekkua isänsä kanssa; yksinolon opettaminen ei sitten täällä onnistukaan. Kuvissa siis iso isukki ja pieni tyttärensä, on muuten nirsojen basenjien merkkiä. Ei ainakaan isäänsä tullut, eikä kyllä äitiinsäkään.

Vuorokausi pennun kanssa

Päätä särkee..... unen puutteesta. Meillä siis on pentunen, joka nukahti yöunilleen joskus puolen yön jälkeen, heräsi klo 5, leikki tunnin, nukahti ja heräs klo 7. Ruoka ei oikein maistu ja pientä piippaamista kuului pitkin yötä ja päivää, kavereita on ikävä. Isä tosin leikkii, mutta eihän se nyt pentukamuja korvaa. Pisut osuu lähes aina paperille, paitsi silloin kun ei osu. Ihan tavallinen pentu ja pentupäivä siis.

Ulkonakin oltiin, kiitos Heta-äidin emännän lahjoittaman villapaidan, reippaasti tyttö kulki isompiensa perässä ihan kuin olis mennyt taluttimessa aina. Toki suurin osa matkasta taittui meikäläisen sylissä, viima oli sen verran kylmä. Nyt ipana sitten nukkuu, jotta jaksaa taas riekkua, kun mä haluaisin vetää sikeitä. Kyllä elämä pennun kanssa on sitten lystiä ;-)

Villismissi

No niin

Siinä sitä nyt sitten ollaan, tuo pentu jäi itsekseen hetkeks tänne ja eipä se luikku laiheliini missään pysy. Basenjinpennut on notkeita ja tavallaan vaativiakin eikä meillä nyt ole tällä hetkellä oikein otolliset olosuhteet yksinäiselle pikkupennulle. No, jospa se tästä.
Muuten toivottelen kovasti onnea meidän vaavien uusiin koteihin! Onneksi kaikki jäävät tähän pk-seudulle, joten niitä pääsee helposti näkemään.

Eetu ensimmäinen ja lunta

Eetu se lähti ensimmäisenä ja asustelee nyt enonsa Reyreyn luona. Iso R oli aluksi aika kauhuissaan kakarasta, mutta nyt sujuu jo hyvin. Kummasti tuo pennunhajukin - sanovat sitä suojahajuksi - voi hämmentää aikuisen koiran, mutta niin kait se luonnossakin menee: uutta tulokasta ei välttämättä aina heti tervehditä suurella sydämellä.

Ulkoilun jälkeen onkin sitten hyvä lämmitellä vällyjen alla, kovin pitkiä aikoja ei pennun kanssa näin talvisaikaan voi ulkoilla. Kun tuota kylmää lunta riittää......

Niin, sitä taas on kylliksi. Meidän isäntä eli myös talkkari kotiutui tänään olkaleikkauksesta, sairaslomaa tyylikkäästi 8 viikkoa. Kyllä on meikäläisen huumori koetuksella ja jos ei keuhkot niin vasemman peukun tyvinivel valittaa isoon ääneen lumenluontia. Onneksi (!!!) kiltti naapurin setä on vapaaherra ja lupasi auttaa. Hällä on ajettavassa ruoholeikkurimonitoimivempeleessä aura ja huristelee sillä ne paikat, joihin pääsee. Raput ja pihapolut jää sitten mulle. Eli, kun keväällä joskus taas isäntä pääsee vasaranvarteen niin meikä varmaan istuu peukalo keskellä kämmentä, konkreettisesti, paketissa. No, elämä on!

Ystävänpäivä

Tänään se taas on..... päivä, joka meille merkitsee ikävän kyyneleitä, ne ei lopu koskaan. Jo neljä vuotta siitä, kun tuo kuva aamusella otettiin ja pian sen jälkeen suukotin mun rakasta sydänkoiraa viimeisen kerran. En koskaan olisi uskonut, että Norjasta tullut kodinvaihtaja olisi jättänyt sellaisen merkin mun sydämeen, ettei se koskaan kulu pois. Kun pari päivää sitten juhlimme poikansa Simon syntymäpäivää, tänään muistamme Ineä (FIN MVA Watzikima's Imatra, 13.12.1994-14.2.2008)
Ja muille ystävilleni: oikein hyvää ja onnellista tätä päivää!

Syntymäpäiväjuhlat

Ni-in, tuosta kuvasta on aikaa! Siinä melkein vastasyntynyt Simo kipeää Ine-äitinsä päällä. Siis - mun rakas varjo ja riesa - meidän Simo-Simba-Simottaja täyttää tänään 13 vuotta! Paljon ollaan yhdessä koettu, iloja ja suruja ja aikaa on vielä jäljellä - vaikka vuosia sitten en sitä uskonutkaan. Simpallahan on maksavaivansa ja lääkärit povasivat nopeaa loppua, mutta rappeuman eteneminen hidastui ja vielä vaan riittää ukossa virtaa. Onhan elämä sen kanssa joskus hankalaa, kun eroahdistus vaivaa, mutta se on opettanut meille valtavan paljon basenjin kanssa elämisestä ja antanut kiintymystä, josta olen onnellinen.
Toivotan lämpimästi onnea myös Leevi-veljelle Palokkaan ja Lilli-siskolle Helsinkiin, muut sisarukset onkin jo pilvipuutarhassa.

Tässä Simo ja Rudi, Rags to Riches - tuolloin Simppa vielä rakasti pentuja ja jaksoi leikittää niitä ties miten kauan. Nyt se on rauhaa rakastava vanha ukko, jolle riehuva pentulauma vaan yksinkertaisesti on liikaa. Olkoon niin....

Äiti vs. tytär

Äiti ja tytär, samaa näköä? Pikkupinkki liikkuu ihan kuin äiteensä ja hauskasti osa värityksestäkin on samanlaista. Ja luonne on samanmoinen sekin, pinkillä häntä heiluu yhtä vimmatusti, kun sille höpöttelee.
Täällä kuvat pennuista, ikää siis 7 viikkoa ja risat. Kuten näkee niin meillä ei ole jaksettu satsata pöytäesiintymiseen, omaa laiskuutta....

Talvipäivää

Ihanaa, pakkanen hieman hellittää ja muksutkin pääsee ulos. Toivottavasti tuleva viikko on samanmoinen.....
Eilen käytiin pentutarkissa ja Peetu rokotettiin samalla - kiitos siskolle, joka tuli apukäsiksi. Kun eroahdistus-Simokin pitää raahata aina mukaan, jos Peetukin lähtee. Kaikki sujui hyvin, kahteen pentupapruun tuli nootti napatyrästä, toinen nuppineulanpään kokoinen ja toinen hitusen suurempi. Muuten kaikki on priimaa.
Tässä tämänaamun hämärässä kuvia (klikkaamalla kuvaa näkee suurempana):

Kuvia - ei kai taas

Iceheart tuumaustauolla. Tuossa pojassa on paljon samaa kuin Hugo-isoisässään pentuna, tykkään kovasti sen rakenteesta. Jospa viikonloppuna saisi edes jonkun seisotuskuvankin.....
Mutta siis, älkää hermostuko - kohta nää otokset loppuu! Pian lähtee ensimmäinen Eetu ja sitten hiljakseen muutkin.

Missä missä.....

No sielläpä tietennii. Basut _rakastaa_ ahtaita koloja, pentuja ja aikuisena. Ne voi siis löytää mitä kummallisimmista paikoista ja uusien pennunomistajien kannattaa varoa, ettei pikkutermiitti eksy johtoihin, joissa kulkee virtaa. Meillä tuo alakerran huone on lähinnä varastona ja teknisten vempeleitten hautausmaana tällä hetkellä ja penskat voi siellä riehua rauhassa.

Sisällä

Tänään olikin jo sitten liian kylmä ulkoiluun ja riehua sai sisällä. Toinen pojista tosin oli viihdyttänyt itseään jo päivällä tulemalla aidan yli - oli varmaan aika orpoa, kun muut oli aidan toisella puolella. Siinä oli sitten raidattu roskiskin oikein urakalla. Mutta nyt sitten sakkia väsyttää, pojat on valinneet nukkumapaikakseen häkin päällisen ja tytöt on punkassa. On ne vaan velmuja!

Pihalla

Iskän kanssa takakuistilla
Pikkuneiti pissillä
Ja etupihalla, rohkeimmat hankeen menossa
Pennut meni taas reippaasti pihalle, saa nähdä milloin pääsee seuraavan kerran. Luvassa lienee taas pakkasia - ja perjantaina pitäisi mennä eläinlääkärin tarkastukseen; ettei vaan tulis liian vilu.
Ai niin, kuvien laatu on mitä on, hämärä tulee yllättävän nopsaan. Mutta haitanneeko tuo...

Tähän on tultu

Kovasti toivoin, että tältä olis vältytty, mutta eihän se niin mennyt. Vanha Simo ei jaksa pentuja ja nyt kun näppärämmät alkaa jo kiivetä Simpan valtakuntaan eli sohvalle niin ukolle oli pakko panna kuonokoppa. Vahinkojen välttämiseksi. Silti harmittaa, että utelias ja avoin pikkupentu saa äijästä ihan vääriä vaikutteita. Tänään jos kysyttäis, että milloin seuraavat pennut niin sanoisin, ettei Simon aikana enää, liikaa stressiä ukolle itselleen, mutta myös meille muille; ärinä käy hermoon. Ja eroahdistuskin selvästi on kasvanut, pakko oli laittaa tuo Thundershirt taas päälle, ehkä se vähän helpottaa. Ja kun joku kysyi, että miksi en jättänyt tästä pentueesta pentua kotiin: vastaus lienee aika ilmeinen.....

Pennut voi hyvin, kaikenlainen ruoka uppoaa (paitsi mun puurot), "sikarintuoksu" on siedettävä eli kellään ei ole missään vaiheessa ollut minkäänsortin mahavaivoja. Ja eilen käytiin pisulla jo pihalla, reippaita muksuja - ne ei tunne kylmää vissiin ollenkaan. Tänään taas pihalle, jos pakkaslukemat on leppoisat eikä tuule. Jospa ehtisin valoisassa kotiin, että saisi nappastua kuvankin muistoksi.

Perinteinen punkkakuva

Tällanenhan pitää ainakin kerran näppästä! Siinä tytöt laidoilla ja poitsut keskellä, kerrankin hetken paikoillaan omalla makuupaikalla.

Ja kiitos kaikille sähköpostatuista kuva- ym. kommenteista, ilmeisesti julkisten kommenttien jättäminen on teknisesti hitusen vaikeaa - mun omat vastauksetkin välillä katoaa bittiavaruuteen. Mutta on kiva saada palautetta!

Ja muutakin kuin punkassaloikoilua: isukin ilme kertoo kaiken.....

Me osataan

Kiva on nukkua kolmisin häkin päällä - niin ja sinne kipuaminen on niiiiin helppoa! Niin on muuten pentuaidan yli tuleminenkin, tuo "valkosulkaotsa" eli Iceheart on sekin kunnostautunut kiipeämisessä ja alkaa olla jo siskoaan näppärämpi!

Neljäs "neppari" sen sijaan on joutunut hyllylle, tai siis valinnut nukkumapaikaksi ihan oman kolon....

tai se tekee jo pahojaan yläkerran tuolin alla, ihana veitikka!

Ja osaa ne isotkin riekkua, kovaa menoa Korsossa siis !

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Siruja, kutinoita ja kitinöitä

Penskat on nyt merkitty, nimetkin pysyi ennallaan. Työkaverin vesikoirien kasvattaja (rodun maahantuoja) kävi siruttamassa, kiva oli tavata ja jutella. Pennut otti sirutuksen niinkuin pennut aina, hetken karmea kiljaisu ja sitten kaikki oli ohi. Peetu tosin huolestui suunnattomasti mukuloittensa "pahoinpitelystä", melkein panikoi aidan takana. Sellasia me vanhemmat ollaan, aina kantamassa huolta lapsistamme.

Ja Facebookista osui silmiini taas osuva artikkeli kutinoista; meillä nyt ei onneksi rapsuttele muut kuin minä. Hilsettä tippuu pitkin lattioita kun iho kuivaa, ei voi mitään. Pitäis alkaa vissiin vedellä sikanautaa niinkuin pennut, että pysyisi ihokin kunnossa! Mutta tuo juttu on taas sellanen miun maun mukkaa.... esim. että talvella pitää olla enemmän painoa, ettei palele (heh!). Koiran vaatettamisesta olen myös kirjoittajan kanssa niin samaa mieltä.

Ja mitäs sitten kitisen: no peijooni, isäntä on kohta joutumassa olkaleikkaukseen, 6 viikkoa saikkua ja toinen 6 viikkoa kuntoutusta. Onpa kivaa, kukahan tulee pudottamaan lumet katoilta ja tekee muut raskaat talkkarin hommat, multa ei luonnu. Keuhkoputket ei kestä kovassa pakkasessa ähkimistä ja katoille mulla ei ole mitään asiaa.

Koirapuolelta nyt voisi kitistä yhtä sun toista, kiinnostava on esimerkiksi meidän rotuyhdistyksen luonnos uudeksi jalostuksen tavoiteohjelmaksi. Muutenhan siellä nyt on vain muutettu tekstiä napakammaksi, mutta kilpirauhastestaamista uusituilta osin hieman oudoksun. Koira voi joutua jalostuskieltoon sellaisten positiivisten vasta-ainetulosten perusteella, joita ei olisi edes pakko testauttaa. Onko siis turvallisempaa jättää testaamatta? Siis jotta saa suosituksen aikomalleen yhdistelmälle, teettämällä vain pakolliset testit? Uskon, että sekin ajatus jonkun mielessä käy. Miksiköhän ei sitten tehdä pakolliseksi koko kilpirauhaspaneelin teettämistä eli kaikki vasta-aineet mukaan myös? Itse pitäisin sitä vaihtoehtoa järkevimpänä, kun noilla vasta-aineillakin on merkitystä! Ehdotusta käsitellään yhdistyksen kevätkokouksessa reilun viikon päästä, harmi etten pääse paikalle. Olisi kiva seurata, millä mielellä asiaa käsitellään. No, perästä kuuluu.