Joo, sitä riittää, lunta siis. Kiitos vaan Vantaan kaupungille, ettei lähettänyt lumiauraa meidän suunnalle kuin vasta äsken. Ja kiitos naapurille, joka tööttäs Hiacen ropposensa tuossa meidän edessä eilisiltasella sitten puoliksi ojaan ja tietty jumiin siihen. Meidän ykskätinen isäntä se sitten hikeentyi, että on se nyt p-kele kun eivät saa yhtä autoa vedettyä pois - ja hänpä sitten polkas Ravinsa käyntiin ja oli tietenkin iltayön sankari. Ropponen saatiin irti, yhdellä kädellä. Ja meikä roikkui ikkunassa kauhusta kankeana; käteen jos kävis lisää kipeetä niin huh-huh! No, kun kerran herra L. pystyi avittamaan naapuria, niin toki hän pystyi sitten ajamaan mut aamulla asemalle, mun omalla riisikupilla ei olis mitään asiaa "hankiralliin". Näköjään mies pystyy mihin vaan, kun oikein tahtoo.
Ja pystyihän se siivoamaan pennun pissat ja kakatkin, vain yhden kerran piti soittaa ja kirota mulle puhelimessa. Edistystä, sanon ma! Noitui kylläkin, ettei millään ehdi karkuun juoksevan pennun perään ja peräpään jätökset on sitten missä sattuu. Turha niitä on ukkoseni yrittää saada paperilla kiinni - kakara vaan innostuu ja luulee leikiksi.
Muuten täällä on mennyt siedettävästi ja eropapereita ei vielä olla laittamassa vireille. Saas nähdä, mitä loppuviikosta sitten. Penneli nyt kumminkin on onnessaan, kun saa riekkua isänsä kanssa; yksinolon opettaminen ei sitten täällä onnistukaan. Kuvissa siis iso isukki ja pieni tyttärensä, on muuten nirsojen basenjien merkkiä. Ei ainakaan isäänsä tullut, eikä kyllä äitiinsäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti