12. elokuuta 2012

Ajattelemisen aihetta, jos koiranpentu kutkuttaa

Facebookissa jaettiin tällainen juttu jokin aika sitten; pisti naurattamaan, vaikka totuuden sanoja sieltä löytyykin. Klikkaa tästä - ja kannattaa lukaista myös myös aiheeseen liittyvät muut osiot sekä keskustelutkin.

Kaiken kaikkiaan itse korostaisin koiraa havittelevalle, että se maksaa, se sitoo ja siitä on valtava vastuu. Vastuu on koiralle itselleen, tarkoittaen rodunomaisten ominaisuuksien hyväksymistä (esim. basenjista ei saa spanielia tekemälläkään), koiran hyvinvoinnista huolehtimista ja myös koirasta luopumista ajoissa, kun vanhuus tai sairaus vie elinvoiman. Vastuu on myös yhteiskunnalle siitä, että koira on sosiaalinen ja osaa käyttäytyä sekä ihmisten että koirien joukossa. Ja koira maksaa, on ostohintaa, vakuutusta, ruokaa ja tarvikkeita, eläinlääkärikuluja....

Ja se tosiaan sitoo. Jos olet bilehile tai teet pitkiä päiviä, älä ota koiraa. Koiran ei kuulu olla jatkuvasti yksin, se on laumaeläin. Jos otat koiran, varmista, että turvaverkko on kunnossa eli tuttuja hoitopaikkoja löytyy. Mutta ei sitä voi toisten huollettavaksi jatkuvasti sysätä; isännän tai emännän ja koiran suhde on tärkeä ja jos sitä ei lujiteta yhdessäololla ja yhteisillä harrastuksilla, kotoa voi äkkiä löytyä hermostunut pikku terroristi, joka ikävästi ottaa vallan ja seurauksista on sitten turha valitella muille. Kiertolaiseksi joutuva "pilattu" koira on joskus aika mahdoton uuteen ympäristöön sopeutettava (kaikenlaiset koirapalstat on täynnään uutta kotia etsiviä eri rotuisia koiria) ja koira voi päätyä lopetettavaksi. Joskus se toki onkin koiran kannalta armeliain vaihtoehto. Eli, koiran hankinta vaatii huolellista harkintaa ja kaikille koira - minkään rotuinen - ei yksinkertaisesti sovi.

No, miksi sitten koira? Jos ihan oikeasti haluat jakaa elämästäsi noin 15 vuotta nelijalkaisen ystävän kanssa - taidat tietää sanomattakin ;-)

Ei kommentteja: