Maalle siis ollaan suuntaamassa ja vanha ukkelikin lähtee vielä mukaan. Teemu tuli kotiin eikä Simo oikein jaksanut innostua tervehtimään entiseen tapaansa; kesti kauan hoksata, kuka ovesta oikein tuli. Olihan se sitten toki iloinen, mutta entiseen verrattuna vaisu.
Mutta muuten meillä siis menee ihan mukavasti. Pennulle maistuu taas ruoka, ihan mahtavaa sekin - ei tarvitse koko ajan surra, kuinka sillä kyljet painuu vaan enemmän lommolle. Raumaltakin tuli kuulumisia, siellä Hulda on kovasti reipas, kun taas Mandi-mummonsa juuri kevätjuoksuissaan ei taida oikein olla huumoripäällä. Vähän jänskättää, mitä tää meidän tytteli tekee; ihan ihme ei olisi, jos sekin vaikka juoksisi jo nyt keväällä. Toivottavasti ei sentään. Samaa epäili Lappeenrannan-Pepin emäntä, tiedä näistä tyttösistä! Peppi on aloittanut nyt pentukurssin, kun kahdella pojista on jo kurssit lähestulkoon käytynä; hyvin siis sujuu kaikilla. Eipä siis nyt muuta kuin mökkikuulumisiin seuraavaksi!
3 kommenttia:
Eipä muuta kuin oikein mukavaa ja rentouttavaa mökkilomaa koko konkkaronkalle! Ihanaa, että Simo-ukkokin on vielä matkassa mukana. Itse olen töissä vielä ensi viikon ja pääsiäisen jälkeisen viikon olen lomalalla.
Surullista, muuta en voi sanoa noista epäasiallisista kommenteista :-( Kannattaisi muistaa, että sama olisi voinut sattua ja edelleenkin voi sattua kelle tahansa ennen kuin koiria saadaan tutkittua kattavammin tämänkin sairauden osalta.
Hannele tsemiä nyt,
olet rohkeasti tullut kaapista ulos sairauksien kanssa, vaikka varmaan arvasit että köö lentää. Harvoja kasvattajia, joita kunnioitan tämän takia, monella menee aika siihen kun parhaansa mukaan piilottelevat asioita. Ja tukkivat kasvattien omistajienkin suut.
Hyvää lomaa kaiken jälkeen ja vanhalle ukolle terkkuja, mua koskee kun katson Simon kuvia. Omat elikot alkavat ovat vielä terveitä mutta lähtölaskenta on kuitenkin jo alkanut,
VuokinMummo
Kiitos ystävät - kuten sanoin, itsehän kerjään verta nenusta ;-)! Pitää alkaa opetteleen hiljaa olemista.....mutta kun tuo kirjoittaminen on välillä niin terapeuttista ja huolen jakaminen helpottaa.
Simo se on välillä niin reipas ja jopa vahingossa leikkii pennun kanssa - ja sitten taas yhtäkkiä ylen hauras ja kivulias vanhus. Tulis edes lämpimämmät kelit, ukkokin nauttis enemmän.
Mutta, lomafiilis tuntuu mukavalta! Mukavaa viikonloppua teille ja aurinkoisia päiviä!
Lähetä kommentti