PRA (tai retinopatia) on siitä erikoinen sairaus, että se esiintyy eri roduilla eri muodossa. Tällä hetkellä tutkimuksesta saatujen tulosten valossa näyttää siltä, että kyseessä on basenjeillakin resessiivisesti periytyvä sairaus ja näinhän PRA:n periytymismallista on yleisesti jo aiemmin sanottu. Sairausgeenit tulevat siis molempien vanhempien puolelta. Joten kun Hetallakin on yllättäen kaksi vanhempaa, sukutaulua sietää kiinnostuneiden seurailla. Ja miettiä samalla, kuinka hyvin omien koirien ja kasvattien silmät on tutkittu 6-8-vuotiaina eli olisiko mahdollista, että Suomessakin tosiaan piilee samanlainen ongelma silmien suhteen kuin Ruotsissa. Kun kuitenkin koirat on pitkälti lähteneet samasta kannasta ja esimerkiksi eräällä ruotsalaisella (vanhalla) retinopatiakoiralla on suomalainen isukki.
Mikä tästä tosiaan sitten tekee ikävän tilanteen on se, että varsinkin Hugolla on jälkeläisiä kohtuullisen runsaasti. Mistä se on sitten tuon sairauden geenin saanut, entäs Tinni? Siis jos tuo periytymismalli on oikea ja jos nyt sitten tosiaan on kyse perinnöllisestä sairaudesta (tai ongelmasta), mihin kaikki kylläkin viittaa.
Ja mikä on myös sanoisinko metkaa. Jenkithän sanovat, ettei basenjiretinopatiaa olekaan, vaan on vain PRA:ta tai sitten hyvänlaatuisia pigmentaatiomuutoksia. Itse olin lukevinani basenjifoorumin tekstistä, että nuo värimuutokset voivat peittää alleen oikean PRA:n tai myös, että PRA voi kehittyä samalle koiralle myöhemmin. Toivottavasti tuo tiedote sitten valaisee asiaa paremmin. Mutta retinopatian osalta: toisaalla sitten taas tutkitaan muissa roduissa nimenomaan retinopatiaa, kuten esim. Hannes Lohen ryhmässä. Eli tuolla rodulla siis retinopatiaa esiintyy. Onpa monimutkaista! Taas on pakko toivoa, että basenjeille ominainen geeni löytyy ja koiria päästään testaamaan - eikä arvailemaan diagnoosia.
Näin, taas on aikamoinen opinsauna meitä kylvettämässä ja toivon tosiaan, että tästä monet ottavat opiksi. Asioita ei pidä piilotella eikä sulkea silmiä, eikä kertoa muunnettua totuutta. Joskus avoimuus kirpaisee (niinkuin nyt!), mutta pitkässä juoksussa meidän kaikkien velvollisuus on toimia rodun parhaaksi ja siinä joskus törmää betoniseinään. Kuhmut on meikäläisen otsassa, mutta eteenpäin mennään.
Mukavampiin asioihin - paitsi että meidän pikkulikka on mahataudin jälkeen syömälakossa enkä yhtään tykkää. Muutkin kakarat on käyneet hakemassa rabiesrokotteen ja puntarissa, pojat painavat jo about 8 kiloa, tytöt on siinä kuuden kilon kieppeissä. Hyvin on kaikilla sujunut, ei mitään patteja tai muita reaktioita. Pienistä asioista siis isot ilot!
Pelle ja pikkuemäntä, hyvän tuulen kuva, Saralle kiitos!
Lisää silmäuutisia viikon loppupuolella. Kiitos kiinnostuksesta ja kuulumisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti