Koirista pikku Armi (Sh. Lovelights Behukai) käväisi Lahden pentunäyttelyssä, tuomarina oli basenjit hyvin tunteva Säde Hohteri. Kahdesta narttupennusta Armi esiintyi varmemmin ja oli sitten vielä ryhmäkilpailun nelonen. Komeat on pytyt ja iso kiitos kuuluu paitsi Armin emännälle Riitalle, myös handlerille Hamille! Armi sai huikean hienon arvostelun, ja mistä kovasti pidän on maininta erittäin hyvästä askelpituudesta. Töpöttävä basu on ikävän näköinen ja liikkeen lyhyys kertoo virheellisestä rakenteesta. Toki hyvään liikkumiseen kuuluu muutakin kuin askelmitta, mutta se nyt ainakin pistää puuttuessaan silmään. Oli siellä arvostelussa toki se virhekin eli hieman litteät tassut. Äidin perintö.....
Meillä on siis rauhallista. Tytin juoksu on nyt vuorokausilla 12 ja Peetu vetää tyytyväisenä sikeetä likan vieressä. Vuodosta päätellen vielä ei olekaan tärpit, vaikka naapurustossa asuva dobberinarttu yrittikin Tyttiä jo astua. Olispa muuten ollut kamera hollilla, aika lystin kuvan siitä olis saanut!
Yhdessä voi järsiä puruluitakin - ihanaa muuten, että sopu säilyy! Vanhan ukon kanssa tuo ei olis onnistunut mitenkään!
Vielä ei-otsikon alle asiaa: olen katsellut tulevan syksyn astutussuunnitelmia ja seuraillut samalla basenjien PRA-testaamista. Kas kummaa, meidän kahden koissin lisäksi OFA:n listalla ei ole yhtäkään suomalaista basenjia. Toivottavasti väki innostuu testaamaan, itse en ostaisi pentua yhdistelmästä, jossa edes toista vanhemmista ei ole testattu puhtaaksi siitä BJ1-geenistä! Henk.koht. olen sitä mieltä, ettei yhdelläkään kasvattajalla ole varaa olla välittämättä koirien terveydestä myöskään tältä osin. Nuorten koirien silmätarkastus kun ei kerro yhtään mitään siitä, mitä silmiin mahdollisesti vanhemmalla iällä kehittyy, eikä luonnollisestikaan koiran perimässä olevista mahdollisista ongelmista! Heta ja isukkinsa Hugo tulevat muuten osallistumaan myös BJ2-geenin löytämiseen tähtäävään tutkimukseen jenkeissä, kaikki keinot yritetään käyttää tuon perinnöllisen ongelman sulkemiseksi pois meidän koirakannasta.
3 kommenttia:
Wau Best Player-tunnustus Ruotsi-ottelussa oli hieno saavutus ja siitä voi olla ylpeä. Onnittelut Teemulle! Onko teille muuten tulossa häät, olin niin ymmärtävinäni rivien välistä ;-)
Lähetä kommentti