16. marraskuuta 2013

Tauriinia ja rotanmyrkkyä

Kesken leppoisan viikonlopun vieton osui silmiini tärkeä linkki, jota ei toivoisi koskaan kenenkään tarvitsevan. Mutta sekopäitä koiranvihaajia on nykyisin vähän joka puolella, täällä Korsossa, Keravalla, ihan joka puolella. Rotanmyrkystä siis on kyse ja basenjit varsinkin on imureita, kaikki maassa oleva häviää tuulen suojaan alta aikayksikön. Maalaisjärkihän tietenkin sanoo, että jos myrkkyä epäilee, niin lekuriin ja heti, mutta tuossa nyt vielä oksetusohjeetkin. Ja muistakaa lääkehiili, meillä on sitä ihmisten vatsoja varten ja koiralle ne käy yhtä hyvin.

Niin ja sitten, mikä ihmeen tauriini. Kaikki kissaihmiset tietää, että tauriini-niminen aminohappo on kissalle tärkeää ja on se sitä koirallekin. Puutos voi aiheuttaa sydänvikoja, verkkokalvon sairauksia ja virtsakiviä, kannattaa tutustua! Teolliseen koiranruokaan on nykyisin usein jo lisätty tauriinia ja pussin kyljestä on hyvä tarkistaa ruoan koostumus. Koirahan onneksi pystyy tuottamaan tauriinia ravinnostaan itse, kunhan saa siihen eväät: lohi ja silakka ja lihat on terveellisiä koiralle tässäkin suhteessa.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoakin. Meille se onkin lyhyt, taas on edessä muutama lomapäivä ja mökkeilyä. Rentouttavaa, sitä odotellessa....

Ei kommentteja: