> Mistä tavallinen perhe löytää hyvän kotikoiran?
Jaa-a, heti ensimmäinen, johon en osaa vastata. Muuta kuin että kysykää ensin kasvattajilta, suostuvatko he edes myymään ns. pelkäksi kotikoiraksi. Usein kasvattaja kuitenkin haluaa kasvattinsa näytille eli toivoo näyttelyttämistä ja se taas vaatii kotiväeltä näyttelyharjoittelemista. Ja kun basenji on aktiivinen koira niin aiotaanko sen kanssa harrastaa ja jos niin mitä. Monet sanoo, ettei basusta ole sohvakoiraksi - mutta kelpaa se siihenkin, jos ympäristö muuten tarjoaa virikkeitä ja koira saa riittävästi liikuntaa. Meidän sesset on ihan vaan kotirekkuja ja ollaan kaikki ihan tyytyväisiä elämäämme. Ja suurin osa meiltä lähteneistä kasvateista on elänyt ja elää onnellista sohvakoiran elämää, siinä ei todellakaan ole mitään vikaa!
Sana "hyvä" onkin sitten vaikeampi. Hyvä koira on perheeseen ja käyttötarkoitukseensa sopiva ja kaikin puolin terve. Sekä henkisesti, rakenteeltaan että myös sisäisesti. Kaikki toimii niinkuin pitää ja toivottavasti sen vanhemmilla myös.
> Onko basenjikasvattajat luotettavia?
Sanoisin, että on. Joskus aikoinaan jostakusta tehtiin valitus Kennelliittoon ja jostain toisesta aiottiin kannella, mutta ne ajat on ohi. Basenjit on kotikoiria, niitä ei Suomessa pidetä missään kenneleissä. Ja piirit on pienet, kovin salassa ei kukaan voisikaan toimia. Henk.koht. muuten inhoan basenjiyhdistyksen linkkisivuilla olevaa sanaa kennel - en ole mikään kennelin pitäjä, vaan kasvattaja ja mulla on kasvattajanimi. Vaikkei tuo nimitys tietenkään ole virallinen. Koirat hoidetaan kaikinpuolin hyvin ja uskoakseni jokainen jalostuskoira on hyväkuntoinen ja -luonteinen. Mutta pitää tietenkin mennä ensin tutustumaan sekä kasvattajaan että koiriin ja toisaalta kasvattajat kyllä tällaista vierailua edellyttävätkin; kukaan ei myy pentua "postimyynnissä". Ja ostajat joutuu syyniin, siihen voi varautua!
> Mistä tietää, että koirat on terveitä?
100% takuuta ei kukaan voi antaa eikä pennuistakaan. Sairauksen periytyminen on monesti vaikea selvittää tai ennakoida ja onko tietoa olemassaolevista ongelmista edes tarpeeksi: ei aina. Varsinkin tuontikoirien osalta joutuu luottamaan ulkomaisen kasvattajan sanaan ja useinhan vastaus on, että ei meidän koirilla mitään koskaan ole ollut. Mutta niinkuin tuolla aiemmin kirjoitin, lähes kaikki kasvattajat pyytää yhdistyksen jalostustoimikunnalta suosituksen yhdistelmälleen ja saa siinä yhteydessä ns. terveyssukutaulun. Senhän voi aina pyytää nähtäväksi ja samalla, jos vaikka sattuisi kiinnostamaan, itse suosituspaperinkin. Kauppakirjaa tehdessähän tiedossa olevat viat ja sairaudet tulee kirjata kyseiseen sopimukseen, mutta niistä varmaankin on hyvä tietää jo etukäteenkin. Sitten toki tietenkin pitää aina vielä muistaa ympäristötekijät, jotka vaikuttaa koirayksilön terveyteen tai sairastumiseen; mistään yksinkertaisesta asiasta ei todellakaan tuon terveyspuolen suhteen ole kyse.
> Entäs ne tittelit sitten, takaako ne laadun?
Kun itse olin ottamassa ensimmäistä basenjia en tiennyt koirista enkä kasvattajista mitään. Joten pyysin jalostustoimikunnalta pentuelistan (silloin ei ollut nettiä) ja sain mukaan ohjeen, keneltä kasvattajalta ei missään tapauksessa kannata kysyä pentua, jos en ole kiinnostunut näyttelyistä. Muutenkin varoteltiin, ettei juur kukaan myy lapsiperheeseen. No, se oli vuonna 1991, paljon on vettä virrannut Vantaassa sen jälkeen. Mutta niin, ensimmäisen uroksen molemmat vanhemmat oli tittelikkäitä, sehän se oli mullakin pöljällä valintaperuste. Sain kasvattajan luona tavata myös pentujen isän (!) ja kaikki näytti olevan hyvin. Urosparka ei sitten kuitenkaan elänyt kuin muutaman vuoden, maksakirroosi vei sen nuorena. Tasapurentakin sillä oli, mutta siihen ei kuole. Eli tittelithän kertoo vain näyttelymenestyksestä ja omistajan kiinnostuksesta ja paksusta lompakosta - mutta pysyykö pentu terveenä ja onko koiravanhempi hyvä periyttäjä, sen kertoo vain sen jälkeläiset. Tokikaan esimerkiksi tuossa omassa tapauksessani en varmuudella tiedä, periyttikö jompikumpi vanhemmista maksaongelmaa vai oliko vain kyseessä huono tuuri yhdistelmän suhteen, johon sitten se Sattuma isolla S:llä vaan iski. Meidän pojan veli taisi kuolla 10 v. sydänongelmiin, mutta ainakin toinen tytöistä eli tosi pitkään. Noinhan se usein meneekin, kauhun tasapaino eli jollekin osuu ikävyydet ja joku porskuttaa pitkään. Yhdistelmää valittaessa on silti aika olematon kriteeri tuijotella titteleitä, ilman niitä syntyy mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihan/vähintään yhtä hienoja pentuja, siis jos kaikki olennaiset perusasiat on muuten kunnossa.
> Voitko suositella jotain pentuetta tai kasvattajaa?
No en. Mutta vinkiksi: ihannemaailmassa pentueen vanhemmat on jo lähempänä keski-ikää tai yli sen, kaikki terveystestit (silmät, kilpirauhanen, Fanconi pakollisina; sydän, polvet, lonkatkin ehkä) tehtyinä ehkä useampaankin kertaan ja kelvolliset tulokset saatavilla. Ja vastaavat tiedot isovanhemmista. Lähisuvussa ei ole mitään yliherkkyyksiä ja mikä tahansa ruoka kelpaa. Ja jos vain vanhemmilla on jo jälkeläisiä niin aina parempi, silloin niistä jo jotain tiedetäänkin ja ne kertoo vanhempiensa jalostusarvosta jotakin. Ah, tässäpä tulikin heti yksi yhdistelmä mieleen, mutta sepä siitä ;-)
Muuta en nyt juuri muista ja me ollaan hiljakseen vissiin vaipumassa talvihorrokseen. Kun talveakin on jo ensi viikolle luvassa, hui! Mutta kyllä ensin toivon kunnon ruskasyksyä, parasta vuodenaikaa. Koirat kumminkin kerää talvivarastoa, Tyttikin on ihan pullero ja kyljissä näkyy turvotusraidat. Viime vuonna aloitti juoksut lokakuun alussa, kohta taitaa olla aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti