Eikös se vanha sanonta mene jotenkin niin, että tee niinkuin minä sanon eikä niinkuin minä teen? Tuli tossa eilen mieleen, kun tytteli ei puoleentoista päivään suostunut syömään mitään ja yritin olla tiukkana: ruokakuppi pois ja uudelleen tarjolle, kun seuraava ruoka-aika on. Nirso pentu, ei anneta periksi, jotta oppii syömään ruoka-aikana ja sitä mitä tarjotaan. No joo. Illalla alkoi jo näyttää kurjalta; pennullahan ei ole mitään massaa, vaan sen masu pullottaa, kun on syönyt - ja kun ei syö, kyljet painuu hetkessä kuopalle. Sääli sitä oli katsella ja niinhän mä sitten sorruin. Nappulat kupissa tosin oli samat vanhat, mutta herkuksi laitoin tonnikalaa ja keltuaisen joukkoon ja avot, johan kelpasi. Myöhemmin illalla meni sitten vielä vähän märkäruokaakin ja nyt aamulla nappuloita.
Meidän ipana välillä siis nirsoilee ja nyt, kun katsoin sen suuhun, en yhtään ihmettelekään. Ikenet on punaiset ja alaetuhampaat on kaikki pois, ylhäällä on pari heiluvaa tynkää juur lähdössä. Nyt pitäisi sitten vahtia, ettei leiki Peetun kanssa vetoleikkejä - uudet alahampaat on jo tuloillaan ja niiden asento tässä vaihessa aikalailla vinoon ulospäin. Ja ikeniä taatusti aristaa ja järsiä tekee mieli. Rapun kaiteen alapiena on jo saanut hammasta, mitä lie keksii seuraavaksi....
Sellaista tää on pentuperheen elämä. Tänään onkin tulossa musta mies, nokisutari siis. Saas nähdä, pelottaako. Meidän isot koissit ei sutarista tykkää, Simo pääsi kerran yhtä kaveria näykkäämäänkin. Jännitystä päivään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti