Yksinoloa ja saalistusta

Pentu on nyt ollut kolmen työpäivän ajan itsekseen ja surkeaa on. Ruokaansa se ei päivän aikana koske (stressiä!), tankkaa sitten illalla ja kakkaa on aamulla aikalailla rutkasti lattialla. Pennunomistajan ihanaa aikaa..... Meidän likka kaipailee selvästi kavereitaan ja on harmi, ettei sitä voi pitää yläkerrassa isojen koirien kanssa. Mutta kun ei pysy aitojen takana niin sitten ei. Ja on niin rimpula edelleen, että tulee sukkana koiraportista läpi. Mutta aika aikaas kutakin, kyllä se tottuu, niin ne on aina kaikki muutkin tottuneet. Ihanahan sellaisissa kodeissa on, joissa joku on kotona kaiket päivät ja voi satsailla siivoamiseen ja pennun ulkonakäynnin opetteluun.

Muksuilla on lähtenyt elämä uomiinsa, Huldis Raumalla on mummonsa Mandin bestis, Miki-isä riekkuu Bondi-poikansa kanssa, Peppi Lappeenrannassa on jo ihan guru osaamisensa kanssa, Leevi-pojalla Keravalla on isäntä seuranaan päivisin ja Pelle Vierumäellä opettelee yksinoloa lasten koulupäivän aikana. Kuulumisia tulee jatkuvasti, kiitos niistä kaikille! Yritän tallennella sähköpostilla saamiani kuvia, mutta tietsikka tökkii edelleen. Sain sen huollosta, ei mitään vikaa ja silti heittää ruudun täyteen siksakkia ja sammuilee itsekseen vähän väliä. Virusta ei ole, en tiedä, mikä masiinaa riivaa. Varmuuskopiot sain nyt sentään otettua, pakko kait on miettiä uuden koneen hankintaa....

Pentu ja Simppa

Meidän vanha ukko on luuviulu. Omat pojat kun ei näe sitä päivittäin niin huomasivat heti ja tosiaan, nyt käytiin puntarissa ja pari kiloa on painoa lähtenyt kropasta. Tuosta kuvastakin tarkkaan katsoen näkee, miten lantion luut on jo näkyvissä. Voi sentään, viimeistä tammikuuta kyllä tässä sen kanssa elellään. Mutta on se vaan metsästäjä! Eilen iltalenkillä kävelin ajatuksissani, yhtäkkiä ukko nykäsee ja hyppää lumikasan päälle. Tempasin sen takaisin ja mikä sillä oli suussa: verta vuotava orava! Hyi helkkari, masu oli kurrella täynnä viimeistä ateriaa, sen verran pullea se oli. Karjuin irti ja kurreparka putosi maahan, Flexit äkkiä kireälle ja kurre hännästä lumikasan taa. Vähän matkan päässä oli tiellä verta, joten joko kurre oli heittänyt henkensä auton alle ja autoilija fiksuna siirtänyt raadon sivuun tai sitten pikkurassu raahautunut itse sivuun - josta Simppa sen sitten nappasi. Oli miten oli, Peetu ei ehtinyt kunnolla edes tajuta tapahtunutta, kun Suuri Saalistaja iski - papparaisella on vietit tallella, vaikka muuten on jo kovin hauras. Maksavaiva on vienyt lihaksetkin ja kulkeminen on jäykkää.

Joka tapauksessa, toivottelen rauhallista Loppiaista, siirretään joulutunnelmat taas muistojen joukkoon ja vaikka vain huilaillaan. Niinkuin meidän iskä parin vilperibasun kanssa!