Onpa kuumaa ja kosteaa! En tahdo enkä jaksa ulos. Onneksi Peetu on samaa mieltä, Tytti sen sijaan ei. Onneksi sitä asuu omakotitalossa, jossa on iso aidattu piha, lapsen juoksennella. Ja onneksi on parveke, joissa Peetu laiskamato rakastaa loikoilla. Kun mamma makoilee sohvalla kylmägeelipussin päällä. Kävin tuossa tiistaina taas patinpoistossa Peijaksessa ja arvaatte, miten käy, kun melkein nyrkin kokoinen klimppi lähtee lapaluun reunasta pois ja reikä täyttyy verellä? Kun oli kuulema veretön leikkaus niin joskushan se veri ulos tulee. Kun sitä sentään meikäläisessä vielä kiertää. Enivei, olin jo kotiin lähdössä ja bussipysäkillä, kun selänreunus alkoi tuntua kostealta ja huops, äkkiä oli valkoinen paita, rintsikat ja housut yhtä punaa. Tuli kiirus takaisin lasareettiin, ihmiset katseli kummissaan ja ehkä syystäkin - sitten pantiin kyttyrällinen sidoksia ja liinoja haavan päälle, puettiin kinkkuverkko pitämään kaikki tarpeellinen paikoillaan ja loppusilauksena chic: sairaalan vihreä paita päälle. Omathan oli veressä. Taksikuski hieman katseli vinoon ja annoin sille 20 euron setelin etukäteen - ettei olis luullut sekopääksi sairaalakarkuriksi, niitähän täällä Korson suunnalla riittää.
Kotiin siis pääsin ja sitten alkoi latvassa suhista. Eli pyörryttää. Piti soittaa isäntä vahtimaan, eipä ollut työkiireittensä lomassa iloinen, mutta tuli kuitenkin. Pulssi oli hidas ja ukkokulta keitteli kahvit ja syötteli jäätelöt; piti saada paineet ja ehkä verensokerikin ylös. No, kaikki on nyt hyvin, koiratkin on isäntä hoidellut eli kyllä siitä sydäntä löytyy, kun oikein yrittää. Vaikka hiki sillekin tuolla purupolulla ja metsässä tuli ja valitteli, että "sun koiries takia munkin pitää kärsiä". Sellasta se on tämä elämä, joskus verta ja hikeä - kyyneleiltä ollaan nyt sentään taas vähän aikaa vältytty. Meillä tuli muuten tätä yhteiseloa 30 vuotta täyteen reilu viikko sitten ja jopa muistettiin kauniilla korulla. Naisen ääni nimeltään, liekö pikku vihje siitä, kuka täällä on aina äänessä ;-)?
No, viikonloppu on ihan kohta ja me huilitaan kotosalla. Iskä lähtee ansaitulle kaveriviikonlopulle maalle, heippa vaan ja kiitos! Kunhan siivoaa jäljet, herraseuran olympialaiset on tunnetusti hieman kosteat ja silloin voi sattua yhtä sun toista.
Tytin Peppi-sisko se tuossa muistuttaa herkkujen merkityksestä ja tokihan sitä toipuu paremmin, kun voipi jotain mussutella. Mitähän keksis, babyporkkanoitako? Koissit tykkäis ja minäkin ja ovat herkkua. Vaikkei namia..... no, katsotaan! Ehkä sittenkin jotain epäterveellisempää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti