Koirat yhdistää ja erottaa

Mukava tapaaminen tänään Keinukallion kuntopolulla: setä ison irlantilaisen (72 kiloa kevyttä elopainoa) kanssa jäi juttelemaan ja Tytti isoa poikaa villitsemään. Setä siinä kertoi koiraelämänsä tarinaa, viides irlantilainen jo menossa, niiden elinikähän on keskimäärin joku 6-7 vuotta. Heidän edellisensä jouduttiin lopettamaan vatsalaukun kiertymän leikkauksen jälkeen, leikkauksessa paljastui synnynnäinen sydänvika eikä mitään ollut enää tehtävissä. Käyvät samalla eläinlääkärillä kuin me ja Parkkisenniemen Johanna on meidän yhteinen lääkäri. Siinä muisteltiin poisnukkuneita ystäviämme ja itku tuli molemmille. Poislähtiessä totesimme yhdessä, että olihan mukava jutella, ihan kuin olisimme tunteneet iät ja ajat. Vaikka siis tapasimme ensimmäistä kertaa.

No, koiraihmisille lenkkien piteneminen ja suusta kiinni jääminen on tuttua ja monasti sitten syntyy oikein ystävyyssuhteitakin. Mutta kyllähän koirat sitten erottaakin: puolisot ajautuvat eri teille koirien takia ja joskus pitkäkin ystävyys katkeaa koirista johtuvien erimielisyyksien ja jopa kateudenkin takia. Joka rodussa niin tuttua!

Huomenna jää koissit kotiin ja itse piipahdan Hakunilan näyttelyssä koiria katsomassa. Meidän katraasta mukana ovat Bani ja Armi; Armi on kiimassa, saa nähdä, suostuuko esiintymään. Sääliksi käy kyllä uroksia....
Me harrastetaan lenkittelyn lisäksi vaan sohvaloikoilua kotona tällä kertaa, isäntä lähti yksin maalle laatuaikaa viettämään. Tosiaan niin; Tytti on nyt niin rasittava ravatessaan ees taas joka paikassa ja hyppimällä päälle ja härkkimällä Peetua - onneks on mökki, jonne herkkähermoisempi voi paeta. Ettei tule eroa ;-)