15. maaliskuuta 2014

Talvi tuli ja silleen

Ihan jees, meikä tykkää. Talkkari vaan mökkeilee, joten lumityöt saa odottaa maanantaihin. Ellei tuo valkoisuus sula pois ennen sitä.

Mutta viikko tässä taas vierähti, pölyä nieleskellessä ja mahataudissa, minä siis. Keuhkot vinkuu kevätpölyä (siksi tervehdin lunta ilolla!) tai työhuoneen kosteutta (saa nähdä milloin saan tulokset sisäilmamittauksesta) ja mahakin pärähti sekaisin jostain - onneksi ei koirilla. Ne on vedelleet nappulan lisäksi lammasherkkuja, puruluita, siankorvia, kanafilettä ja lohta ja tässä kohtaa olen kyllä iloinen: kaikki maistuu ja sopii eikä mitään kummia reaktioita tule. Yhden kasvatin sitkeä nivusihottuma sen sijaan huolettaa, uroksillehan sitä joskus helposti tulee kivesten viereen, mutta ne häipyy itsestään. Koiran mahanalus onkin hyvä osoitus jonkinsortin ongelmista: jos siellä kovasti punottaa, se on merkki jostain. Jos sille ei löydy syytä esim. hormoneista - nartut voi nuolla mahaansa kiiman tienoilla ja valeraskauden aikana ihan hulluna ja saada ihon ärtymään - niin jossain muualla on silloin vikaa. Huvittaa muuten kun aikoinaan erään ulkomaisen kasvattajan koira sattui olemaan kuvassa masupuoli kuvaajaan päin, komea punaisena helottava haarus oli näkyvillä ja sitten jossain nettikeskustelussa koira paljastui oireilevaksi, oisko ollut vehnästä tms. - mutta julkisesti se on täysin terve. Näin se menee ja onkin jännä seurailla, mitä kyseisen koiran jälkeläisille aikanaan kuuluu, vai kuuluuko mitään. Jotkut jälkeläisistähän aina ongelman perii, kun valitettavasti melkein kaikki koirienkin sairaudet on tavalla tai toisella perinnöllisiä. No, ei tästä sen enempää; paitsi että "hipsut" voi taas laittaa kohtaan kasvattajan rehellisyys.

Viikolla kuultiin sitten taas *muoks. kahdesta auton alle jääneestä basusta, tosi surullista! Muistan, kun yksi tuleva kasvatinomistaja kyseli basenjin irtipitämisestä ja sanoin, että ei muualla kuin aidatulla alueella, se vakiolausehan se on. Ja että omalla vastuulla tietenkin sitä tekee, mitä tahtoo, mutta mulle ei sitten kannata valitella. Ottaa vakuutuksen ja ostaa niillä rahoilla sitten muunrotuisen koiran. Tylyä, mutta niin se vaan on. Samalla kysyttiin, lisääkö vieheen perään opettaminen karkailuhalua ja lisää ajoviettiä: juu tai ei. Mun mielestä suurin osa basenjeista omaa kyllä jo geeneissään niin hurjan metsästysvietin, että radalla tai maastossa juoksuttaminen sitä tuskin merkittävästi lisää. Ja vapauttahan ne rakastaa ilman mitään houkutuksiakin, avoinna oleva ovi tai portti oikein huutaa niille, että menoks ja lujaa! Tai pään vetäminen irti taluttimesta tai valjaista. Vahinko ei tule panta kaulassa, vois noin vanhaa sanontaa muunnellen sanoa; olettaen tietenkin, että se panta on kiinni muuallakin kuin koiran kaulassa. Olkaa varovaisia, ettei joudu suremaan ja ehkä kärsimään itsesyytöksistäkin.


Ihanaa: Tytti metsästää lumihiutaleita

Puhtaan valkoista viikonloppua kaikille ja mukavaa uutta viikkoa. Kyllä se oikea kevätkin vielä tulee! Niin ja uskokaa tai älkää, punkit ja kyyt on (tai oli) jo hereillä! Kunhan lumi tuosta sulaa niin silmät auki taas!

Ja vielä mausteeksi näpsy Peetun Bani-tytöstä. Maailmalta kuului toiveikkaita uutisia PRA-tutkimuksen jatkoista (Banihan on BJ1-geenin suhteen vanhempiensa perusteella puhdas) ja kuka tietää, jos vaikka neidolle joskus sulhoa oltaisiin etsimässä.

Ei kommentteja: