10. huhtikuuta 2014

Mitä korvat kertoo

Tulipa tuossa esiin taas yksi ikävä basenjin sairastuminen oletettavasti maksaongelmiin ja tietenkin palautti mieliin omat samaa vikaa kärsineet. Jotka kuitenkin eli vanhaksi, joten siinä suhteessa saan olla onnellinen. Mutta siis, miten se liittyy korviin. Basenjin korvalehdissä on yleensä puhtaan vaalea iho reunoja myöten ja reunoilla sitten karva. Joillain on kylläkin luonnostaan korvien reunamilla vahva pigmentti, jonka tummuusaste vaihtelee, jopa eri vuodenaikojenkin eli auringonvalon myötä. Ja joskus korvat kuivaa ja paleltuu pakkasella, korvalehtien reunat tummuu ja käpristyy ja jopa lohkeilee ihan koloille. Yleensä ihoon hierottava vauvaöljy tms. auttaa, iho kasvaa takaisin ja myös reunuskarva. Joskus basuillakin tavataan myös vaskuliittia, mutta harvemmin. Linkitän rhodesiankoirien yhden keskustelupalstan, siellä on mielenkiintoista asiaa myös vaskuliitista eli verisuonitulehduksesta.

Mutta takaisin basuihin. Kun näen kuvan koirasta (muusta kuin mustavärisestä), jolla on huomattavan mustat korvalehtien reunustat, herää heti kysymys: onko sillä maksaongelmia ja/tai kilpirauhasen vajaatoiminta? Tiedot ei riitä kertomaan, miksi nuo molemmat ja varsinkin maksan toimintahäiriöt ja sairaudet vaikuttavat koiran korvalehtiin, mutta näkyväthän ne ihossa muutoinkin. Karvapeite ohenee, jonka myötä iho alkaa paksuuntua, se on nähty. Ja tokihan ääreisverenkierto noissa sairauksissa myös heikkenee jossain vaiheessa.


Tuossa meidän rakas vanhus vielä (heti alkaa itkettää...), kiinnittäkää huomiota sen korvalehden reunoihin. Tuollaiset ne oli jo pitkään.

Kun siis sattuu silmään ihana pää kaikilla herkuilla niin silti joku asia voi olla vinossa - korvat voi sen paljastaa. Liittyyhän korviin toki sitten muutakin, on tulehduksia, hiivan tai ahtaisiin korvakäytäviin kertyvän rasvan ja lian tuottamaa pahaa hajua; korvapunkki, jonka kertoo "kahvinporon" näköinen mönjä - kaikenlaista. Nuo vaivat on pääasiassa helposti hoidettavissa, sen sijaan sisäsyntyisten ongelmien kanssa voidaankin olla vaikeuksissa tai ainakin pidempien hoitojaksojen edessä. Jos siis jotain normaalista poikkeavaa alkaa ilmetä, tohtorille tulee asiaa. Verikoe kertoo, mitä koiran sisuksissa tapahtuu ja varsinkin vähän iäkkäämpi koira on hyvä käyttää vuosihuollossa säännöllisesti. Jos veriarvoissa on häikkää, varhainen hoidon aloittaminen tehoaa ja ystävän kanssa saa elellä pitkään.

Korvat ei siis aina ole kuuntelemista varten, vaan ne voi kertoa jostain muustakin. Basenjin korviahan ei kovin usein tarvitse puhdistaa, mutta aina välillä kuitenkin. Sen sijaan korvalehtiin voi kiinnittää katseen useamminkin, siis vaikkei koira mitenkään ravistelisi päätään tms.


Siinä meidän Tytin Pelle-veli, samaa näköä kyllä löytyy. Ja enemmän äidin puolen suvun korvatkin, niillä kuulee hyvin :-)!

1 kommentti:

Ari kirjoitti...

Täällä olisi yksi pää kaikilla herkuilla, ja kuivan harmaat korvalehdet. Wäinöllä siis on aina ollut tuommoiset kuivat ja tummuneet korvien reunat ja kärjet. Olen aina liittänyt nuo korvat sen muihin iho-ongelmiin, joihin ei atopiaa parempaa diagnoosia ole koskaan saatu. En ole tiennyt, että maksaongelmaisilla tai kilpparisairailla koirilla korvat saattavat olla tuommoiset. Wänältä on kuitenkin tarkkaan ja viimeksi kk sitten kontrolloitu maksan ja sapen toiminta sekä kilpparit. Kaikki kunnossa, ja vimpan päälle. Yhtä maksa-arvoa fenobarbitaali pitää hieman koholla, muttei niin merkittävästi. Mutta mielenkiintoinen kirjoitus!