"HK:n sininen" 30 v. ja sillisalaattia

Jaa että mitä? No, 14.4.2014 rakas esikoisemme täytti 30 v. ja kun en nuoremman syntymästä muista juur mitään (keisaripoika tosin hänkin) niin vanhemman kyllä: jannuhan tuli maailmaan hätäsektiolla sydänäänien heikettyä ja kun näin sen ensimmäisen kerran, siinä oli folioon kääritty punaisen sinertävä naama, joka huusi. Hetken oli ehtinyt kärsiä hapenpuutteesta ja siitä väri. Ja oli vähän kylmäkin (toisin kuin oikea uunimakkara!), siksi se lämpöfolio, tai mikä lie vastaava kapalo. No, iso köllihän se oli ja terveeksi osoittautui; nytkin on mittaa lähes kaksi metriä ja painoa toistasataa kiloa. Äidin pieni ♥!

Juhlasankari on reissussa ja me juhlittiin itseksemme, isäntäkin täytti juuri vuosia. Oinasmiehiä, hipheijaa ja sen huomaa! Mutta jos nyt koiramaailmaan menis niin sielläpä ei kummempia: kukaan ei ole kuollut eikä sairastunut - helpotus; Tytti ei taida sittenkään tehdä kevätjuoksua (koputan puuta) ja Peetukin on taas iisimpi. Pari koissia on taas ollut kuulema karkumatkallakin hetken, onneksi reissu päättyi hyvin. Tai siis koirilta kysyy niin ei, joutuivat taluttimeen ja vapaus vietiin kertaheitolla pois. Oikein!!

Facebookissa olen seuraillut eräänsortin kilpajuoksua: onko koskaan aiemmin kasvattajat näin aikaisin ja innolla esitelleet uusia pentusuunnitelmiaan? Mutta mikäs siinä, hyvähän se, että ajoissa tietää, mitä on tekemässä ja varsinkin, että kaikki terveystestit on ajoissa tehtyinä. Ja tuo FB:han on kutistanut maailman kummasti, pentuja varataan ja tuodaan yli rajojen enemmän kuin koskaan; siihen tietenkin liittyy hyviä ja huonoja puolia, toivottavasti enemmän hyviä. Itsekseni hymyilen, kun jotkut yhdistelmät on sellaisia meikäläiselle ei ikinä -paketteja ja osapuolet taas tietenkin ylistää taivaisiin. On aikamoisia sukusiitosprosentteja ainakin aussien suunnalla ja kohtuullisen vähän terveystuloksia; heidän valintansa, joten olkoon niin. Itsellä on taas pienoinen kutina uuteen pentuun, mutta en tiedä. Aina kun luulen keksiväni jotain kiinnostavaa, joku muu on samalla lammikolla kalastamassa tai sitten sukutaulusta paljastuu jotain, joka ei innosta. Ja totuuden nimessä nyt ei olisikaan pennun aika, parin vuoden päästä vasta. Mutta ainahan sitä saa haaveilla ja toisella silmällä vielä kurkkia staffejakin!

Ja kun kaikenmaailman selfiet on nyt sitten muodissa niin tuon tuunatun kuvatuksen myötä toivotan kaikille aurinkoa ja pisamia ja nautintoja jos jonkinlaisia. Katse kohti korkeuksia niin ei rypytkään näy ja mieli on valoisa. Ja teille, jotka - niinkuin mekin - pian taas lomailevat niin: naatitaan!

Ai niin, ettei tärkeä asia unohtuisi ja ystävät Raumalla: ONNEA Lukko, pronssi on voitettu!!