Tuttu tarina elävästä elämästä

Ennen maalle lähtöä juteltiin naapurin sedän kanssa, niiden 12 v. blandisnarttu oli jouduttu lopettamaan kohtutulehduksen takia. Sillä oli ollut epäsäännöllisiä kiimoja, joita itse arvelin ylipainosta johtuviksi eikä se koskaan ollut kummemmin kuitenkaan oireillut kiiman jälkeen. Yritin kyllä markkinoida leikkauttamista, olisi kannattanut tehdä jo vuosia sitten. No, nyt sitten alkoi vuotaa klönttejä, menivät kaupungineläinlääkärille, joka sanoi, että ei ole kohtutulehdus, mutta antoi antibiootit kuitenkin. Ja sanoi lopuksi, että älkää ikinä enää tuoko tota koiraa tänne, on ihan ylilihava ja huonosti hoidettu! Koiran kunto romahti parissa päivässä, Aistiin oli matka seuraavaksi, kohdunsarvet oli täynnä muhjua mätää eikä leikkauksesta selviämisestä enää takeita. Sinne jäi vanha neiti - ja omistajille kyllä sekalaiset fiilikset.

Kun meidän Saara aikoinaan sairastui kohtutulehdukseen ja lääkekuurin aikana sitten romahti sekin, mekin mentiin samaiselle elukkatohtorille. Muistan niin hyvin, kun sanoi, että mitä te tänne tulette, ei me voida tehdä koiralle mitään. No kait minäkin sen tajusin, mutta silloiselle Pieneläinklinikalle kun ei päässyt ilman lähetettä eikä mitään 24/7 päivystävää Aistia Vantaalla ollut. Jos ottaa kaaliin ihmislääkäreiden töykeys niin tasan yhtä paljon kyllä eläinpuolellakin. Noille tohtoreille koira on vaan eläin, mutta omistajalleen rakas perheenjäsen ja on se nyt perhanaa, jos ei sitä ja sen omistajaa voida kohdella asiallisesti. Oli sitten kaupungin virassa tai ei!!

Meillä sentään Saaralla oli vakuutus, naapurin koiralla sitä ei koskaan ollut. Toivottavasti kuitenkaan koiran hoitaminen ei koskaan ole rahasta kiinni; mielummin ajoissa ja useammin lääkäriin kuin pihistellään ja odotellaan, että vaivat häviäis itsestään. Joskushan ne niin tekeekin, mutta ei läheskään aina. Ja jos ei ole jalostus- tai harrastuskoirasta kyse, leikkauttaminen ei koskaan ole pahasta - välttyy monelta murheelta! Me menetettiin Saara vähän niinkuin omaa ahneuttani, toivoin siitä niin kovasti pentuja enkä tyhmä tajunnut, että se ei vaan ollut luotu siihen tarkoitukseen. Vaikka olikin yhden elävän pennun saanut Englannissa ennen Suomeen tuloaan niin toistuvat bakteeritulehdukset astutuksen jälkeen oli jo huono merkki; Mäntsälän spesialisti yritti luoda vielä toivoa ja uskoi itsekin, että lääkitys auttaa, mutta ei vaan. No, eläinlääkärikään ei ole Jumalasta seuraava, sen toki ymmärtää.

Naapurilla on siis ikävän ohella p-an maku suussa ja on se täällä meilläkin. Tosin vain koirilla: metsästä bongasivat metsurin jätökset, mätä kala löytyi rannalta jäiden lähdettyä ja päälle päätteeks sitten popsivat kanankakkalannotetta - siinä sitä pääsiäisateriaa. Tuttua ja taattua basujen puuhastelua, joopa joo. Toivottavasti ei iske kärsimysnäytelmä nyt päällensä näin Pääsiäisen kunniaksi!