Riskirajoillako?

No ei tämä ainakaan, (toivottavasti) - kunhan vaan lekottelee syysauringossa. Peetun Joona-velihän se siinä, se kolmas veli komeasta kolmikosta, ihan kohta jo miehen iässä eli 7 v. Terkut kotiväelle ja kiitos kivoista kuulumisista!

Tuolla jo kirjoittelinkin, että pentu kutkuttaisi - olisi sitten muutaman vuoden päästä eläkepäivinä aikaa hoitaa ja hoivata jälkikasvua. Näin vapaapäivänä vielä mieli myllertää: minkärotuinen ja mistä narttu, jos itse kasvattaisi? Tytti on kakara enkä muutenkaan tiedä, täyttääkö se jalostusnartulle asetettavat vaatimukset; aika näyttää. Onhan sen silmissä kuitenkin ne y-suturasauman pisteetkin. Peetun ja Hetan Bani-tyttö olisi sopiva, mutta mutta - kun sen äidin isällä ja äidillä on häikkää verkkokalvoilla (vaikka ovatkin siis BJ1-PRA-geenin suhteen puhtaita) eikä vielä tiedetä, onko kyse vain harmittomasta pigmentaatiosta vaiko oikeasta, sokeuteen johtavasta PRA:sta. Pitäisi olla rohkea ja todeta, että syytön kunnes toisin todistetaan - eli terve, ellei sairaaksi todettu. Toiset ottaa tuon riskin, meikä ei uskalla eikä halua! Jotenkin pistää aina vaan vastaan mainoslauseet siitä, että "kasvatustyössämme koiran terveys on pääasia", jos teot näyttää kuitenkin toista ja tavoite on ilmeisesti saada enemmän loistetta ulkonäöllisesti upeilla kasvateilla kuin harmitellen - mutta viisaasti - todeta, että terveydeltään epämääräiset yksilöt jätetään ulos jalostuksesta, piste. Me siis jäämme toistaiseksi ja edelleen vain odottelemaan kuulumisia mahdollisesta uudesta geenitestistä. Jos sitä ei sitten saada säälliseen aikaan, ei sitten.

Kävin tuon PRA-tuumailun innoittamana katsomassa Lohen tutkimusryhmän sivuja ja sieltähän löytyykin paljon uutta. Verkkokalvosairauksien osaltakin on tutkimus meneillään, heips ja sinne näytteet. Hetan osalta se on mahdollista, isukki sen sijaan muutti juuri Englantiin, joten sen puoleen asia on bye-bye. Tässä vielä linkki noille sivuille, jos vaikka jotakuta asia kiinnostaa (oikeasti pitäisi, ainakin kasvattajia!)

Kurkkailin näet tässä myös uteliaana avoimista tietokannoista erinäisten suunniteltujen pentueitten terveystuloksia ja ihan vaan omana mielipiteenä: joissain kohdin en uskaltaisi mennä ihan niillä mahdollisilla riskiprosenteilla. Tosin tietokannat on yhtä kuin sinne tallennetut tiedot, ei sen enempää eikä vähempää. Tosiasiat siis voi olla toisenlaisetkin. Mutta, kun nyt (lempi)aiheessa pysytään niin kun silmäongelmia löytyy ja varsinkin, jos niitä on enemmän kuin yksi satunnainen niin soiko hälytyskellot kuuroille korville, ehkäpä. Mene ja tiedä, kun luontoäiti on niin oikullinen..... ja tulevat sukupolvethan sen vasta kertoo. Vaan kun basenjivuosikertoja on tullut nähdyksi niin on huomannut, miten menneisyyden haamut saattaa iskeä takaisin, monien vuosienkin päästä. Tässä hiljakkoin se taas tuli esille, ikävänä epäilynä ainakin - vaikkakaan ei silmäsairauksiin liittyen.

Tässä kohdassa voisin mainita eräästä amerikkalaisesta basenjiuroksesta. Se oli vuosia sitten erittäin käytetty jalostuskoira, 27 pentuetta (!). Se oli muun muassa meidän ensimmäisen basenjin Hiskin isoisän isä. Se kantoi PRA-geeniä, mutaatiota, joka aiheutti erittäin myöhäinen PRA:n kehittymisen. Yksi sen pojista sairastui vasta 14-vuotiaana. Tuolloin tietenkin kaikki jalostuksellinen vahinko oli tapahtunut, mutta kun asia tiedetään nyt jälkikäteen niin tällaiset yksilöt pitäisi merkitä punaisella ja välttää yhdistämästä sen sukuun toista "red flag" -tapausta. Sama koskee tunnettujen epilepsiakoirien vanhempia ja monen muun sellaisen sairauden kantajia tai sairastuneita, joiden osalta geenitestein ei terveysstatusta voida todentaa. Suru ja harmi on suuri, jos riskien otto ei sitten olekaan kannattanut ja murhetta on tullut aiheuttaneeksi itselle, pennun omistajalle ja samalla koko rodulle. Vähän asian vierestä, mutta niin moni koiran sairaus periytyy resessiivisesti eli peittyvästi. Niin kuin myös esim. eräät väritkin. Basenjilla trikolori on sellainen ja muistetaan tositarina englantilaisesta kasvattajasta, joka yllätyksekseen sai pentulaatikkoon trikolorin, vaikkei suvussa pitänyt olla yhtään trikoloria. No olipas, seitsemännessä sukupolvessa! Niin kaukaa se väritekijä periytyi ja näin voi käydä sairauksillekin. Pelottavaa, tavallaan kyllä.

En malta olla lainaamatta tätä jostain, osuu niin just eikä melkein näihin ajatuksiin :-) Joten toivottelen kaikille vaan aurinkoisempaa syyskuuta ja pentulykkyäkin.