Onnitteluja ja Uutta Vuotta !

Ihmisen huolten määrä on kait vakio: jos ei mieti koiria niin sitten lapsiaan - vaikka aikuisia jo ovatkin. Vanhempi pojista on edelleen sairaalassa, näyttäisi kuitenkin jo olevan hiljakseen toipumassa. Onhan ollut koettelemus ja pakko toivoa, ettei nyt enää tule takapakkia!

Joka tapauksessa, tänään meidän koiralapsilla on syytä juhlaan: M-pennut ja R-pennut täyttävät vuosia, Ämmät 9 vuotta ja Ärrät 8 vee. Isot onnittelut kaikille!!

Meillä on kotona vauhti päällä, pentu riehuu sen kuin kerkiää ja Peetu tykkää, Simppa ei. Jälkimmäinen on tosi pahantuulinen ja paino on alkanut pudota, omien vaivojensa lisäksi se stressaa pentua selvästi. Onneksi saa työpäivän aikana olla kakaralta rauhassa!

Pentu on aikalailla nirppanokka ruoan suhteen, mutta isojen poikien sapuskakuppi tuoksuineen on kyllä kiinnostava. Peetu jopa antaa ipanan tulla syömään kupistaan - on vaan itse niin ahne, ettei pennulle jää mitään.

Niin, siinäpä se: meidän poppoo toivottaa oikein Onnellista Uutta Vuotta 2013 kaikille meidän kasvattien omistajille, muille ystäville ja satunnaisille lukijoillekin ! Ensi vuonna uudet kujeet !

Joulupäivän rauhaa (?)

Aatto oli ja meni, vähän apeissa tunnelmissa yhden perheenjäsenen maatessa sairaalassa. Pentua ollaan yritetty opettaa tavoille eli jäämään yksin: parketti ei kestä pissalätäköitä ja vanha Simo on arvaamaton - pennun olisi turvallisinta olla aitauksessa.

No niin: tuo kuva puhunee puolestaan. Taas kiipeilijäpentu! Viimetalvisten serkku, kait se on suvussa! Joka kerta, oli sitten parin minuutin tai muutamien tuntien yksinolo, neito tulee yli aidasta (vaikka yritettiin kattoakin siihen). Tarpeet on sentään tehty hienosti paperille joka kerta, mutta nyt on miettimisen paikka, minne neiti työpäivien ajaksi. Alakertaan yksin suljetun oven taakse, ei tunnu oikein kivalta. Tuota aitausta pitää kait vaan vahvistaa ja kunhan pääsee pukuhuoneen lattialämpöön, ehkä (?) viihtyy paremmin.

Muualla pentujen kanssa on ollut vähän samanmoisia "ongelmia", yksinjääminen ei oikein vielä maistu. Mutta pennulle pitää antaa aikaa, isosta laumasta varsinkaan yksinäiseksi koiraksi lähteminen ei ole ihan simppeliä. Yksinolon totutteluhan lähtee ihan siitä, että äitee menee vessaan ja pentu jää oven ulkopuolelle, vikisemättä. Muuten kaikilla sujuu hyvin, kiitos kuvista ja kuulumisista! Kunhan saan pöytäkoneeni huollosta voin jaella kuvia muidenkin iloksi. Jotkut rohkeat on muuten laittaneet joulukuusenkin, meillä sitä ei ole - pentu on niin villi (ja villitsee Peetunkin), että kuusi olis ollut kumossa jo moneen kertaan. Eli tällainen Joulu meillä, ensi vuonna toivottavasti taas perinteisempi!

ONNEA ja Parasta JOULUA !

Ensinnäkin isot synttärionnittelut meidän viime talven lapsukaisille eli Banille, Eetulle, Ketulle ja Mickeylle! Vuosi on vierähtänyt nopsaan ja aikuinen elämä on hyvässä vauhdissa. Kaikkea hyvää teille - ja samoin näille nykyisin vaksuille, jotka nyt on kaikki uusissa kodeissaan! Meillä oli jo viime yönä kahden pennun kanssa neljän tunnin itkut, kun pentuhuone tuntui liian tyhjältä; sellaista se on. No, aika kultaa muistot, vähän ajan päästä näitä zombiepäiviä (=unenpuutteen takia lähinnä tajuton olo) ei enää muistakaan.

Samalla toivotan kaikille OIKEIN IHANAA JOULUA! Lahjoitin viimevuotiseen tapaan joulukorttirahat SOS-lapsikylälle, tässä sieltä kiitosviesti:

Kiitos tekemästäsi lahjoituksesta suomalaisten lasten auttamiseksi! On hienoa että välität lapsista ja haluat auttaa SOS-Lapsikylää tärkeässä työssä lasten ja perheiden tukemiseksi. Vain sinun ja muiden lahjoittajien panostuksella voimme auttaa niin monia lapsia ympäri Suomea. Antamasi apu on erityisen tärkeää SOS-lapsikylätoiminnan jatkuvuuden ja uusien toimintamuotojen kehittämisen takaamiseksi. SOS-Lapsikylä mahdollistaa lähivuosina yhä useammalle lapselle tilaisuuden kasvaa turvallisesti sijaisperheessä. Rakennamme uusia koteja sijaisperheille Tampereelle ja Vantaalle. Mikäli tilasit ilmaisen uutiskirjeen tai Kuulumisia-lehden, pidämme sinut ajantasalla SOS-lapsikylien kuulumisista ja hankkeidemme etenemisestä. Lämmin kiitos vielä arvokkaasta tuestasi, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Koska tietokoneeni on korjaamolla ja kun vielä vaihdoin puhelintakin niin mun kaikki yhteystiedot on käyttämättömissä. En pysty meilaamaan kellekään ja puhelimessakin on vain muutama yhteystieto. Tää on niin noloa ja häpeän huolimattomuuttani: aina pitäisi olla tärkeät tiedot monessa paikassa tallessa!! Mutta kun ei ole..... Toivottavasti siis tätä kautta ja myös Facebookissa tavoitan ystäviäni ja muistan toki ihan jokaisen myös Jouluna! Kaikkea hyvää!

Ristiriitaisia tunteita

Jokainen kasvattaja varmaan kokee aikalailla skitsoja tunteita siinä vaiheessa, kun pentulauma alkaa hajota. Toisaalta pieniä on kova ikävä, toisaalta huokaa helpotuksesta, kun siivoaminen vähenee - ja toisaalta kantaa sitten huolta "lastensa" uudesta elämästä, vaikka onkin onnellinen hyvistä uusista kodeista. Ihan kuin äiti konsanaan, samat on fiilikset!

Pennuista tuo ihanainen makkara muutti siis Lappeenrantaan ja siellä sujuu elämä mallikkaasti ja vauhdikkaasti. Ruokaa osataan odottaa istua napottaen ja pikapuoliin alkaa yksinolon harjoittelu. Hienoa! Toinen tyttö on siis Raumalla ja Mandi-mummokin jo suvaitsee ipanan ihan sylikaveriksi, hyvä tytöt! Isoin pojista lähti eilen tuohon naapuriin Keravalle, pian varmaan kuulen sieltä uutisia. Tänään lähtee täpläpoika Pelle Vierumäelle, huomenna Armi Vantaan toiselle laidalle ja lauantaina sitten lunki "Mr. Bond" isänsä kamuksi. Kotiin jää pieni pimatsu Liila, jolle pitäisi nimi keksiä. Lovebird on virallinen nimi eli papukaija, tuleeko siitä Papu vai Kaija vai jotain fiinimpää. Se on vähän sellainen puikula niin papu siitä ei ainakaan tule! Tulisko siitä Lilja, Laakson Liljahan olis hieno ;-) Kuka muistaa sen nimisen biisin ?

Sisko ja sen veli eli meidän ja Miki-iskän pennelit

Meidän tytteli

Jaa niin: ristiriitaisia tunteita herättää myös tämä vanheneminen: kiitos kovasti kaikille mua muistaneille! Osanotto suruun vaiko iloon, ehkä tää ikääntyminen tässä elämänvaiheessa on jo vähän molempia.

Viimeinen yhteinen sunnuntai

Kuulostaa dramaattiselta, mutta liittyy vain pentuihin. Tässä vaiheessa voin jo sanoa onneksi - ne alkaa olla vaativia, kaipaavat ihmisten seuraa ja menoa ja meininkiä - meillä ei vaan pysty pitämään tuollaista laumaa jaloissa vilistämässä koko aikaa. Vaikka siis yksi jo lähtikin. Kyllä ne toki sentään välillä nukkuukin, mutta aina vaan lyhyempiä aikoja. Eli viikon päästä meillä siirrytään odottamaan Rauhallista Joulua - vain yhden pennun kanssa (jess!). Tässä muutama äsken nappastu kuva, korvien kasvatus on käynnissä ja ilmeet muuttuu kaiken aikaa. Lystikkäitähän ne on, vai mitä?

Makkara miettii, jotta hyppäänkö vai enkö hyppää

Koutsi valkkaamassa kavereille kypärät

Armi kurkkii

Onnea T:t ja Mandi

Meidän T-pentue täyttää tänään kokonaista 12 vuotta, huimaa!! Onnea kovasti kaikille ja monia vuosia vielä lisää!

Meidän viime ja tämän talvisten pentujen mummo Mandi kävi hakemassa lapsenlapsensa kotiin, tytteli nimeltä Lovelace lähti pitsikaupunkiin eli Raumalle. Onnea matkaan pikkuinen, ja vaikka mummo osoitti pieniä mustasukkaisuuden merkkejä pentua kohtaan meillä niin eiköhän tuo suovu, kun suloinen pikku pirpana kotiutuu ja on kuitenkin mummolleen nöyrä.

Kummasti meillä asustelleet tyttöset on aina iskän kamuja ja niin Mandikin. Ovelasti se vaan ujuttaa itsensä syliin ilman, että sitä kunnolla edes huomaa. Hauska ja aina vaan niin kaunis on tuo pieni aussidaami.

Huom!

Pöytätietsikkani sanoi taas yya-sopimuksen irti, joten mm. kaikki yhteystiedot on sen sisuksissa - saako niitä palautettua, aika näyttää. Pystyn lukemaan viestit puhelimella ja miniläppärillä, mutta mun ulkomuisti on huono ja jos jollekulle jäi nyt viestit vastaamatta niin anteeksi! Ulla ja Ville ainakin! Laitelkaa uudelleen viestiä ja kyselkää; sillä tavoin saan kerättyä osoitteistoa miniinkin. Ärsyttävää, kuinka sidoksissa sitä on näihin masiinoihin!! Niin ja kaikki word-tiedostot (ja kuvat) on tietenkin myös pöytämasiinassa, jotain on muistitikulla ja ulkosella kovalevyllä, mutta ei kaikkia. Ottaa päähän!

Onneksi on perjantai

Sellainen viikko takana, että oksat pois. Kiirettä on pitänyt vähän joka rintamalla ja aika tuntuu aina loppuvan kesken. Onneksi on nyt pitkä viikonloppu ja tiistaina vasta töihin.

Pennut voi hyvin ja alkaa olla lähtövalmiita uusiin koteihinsa. Eläinlääkäriystävämme Sonja tuli kollegansa kanssa meille kotiin tarkkiin ja kaikki sujui hienosti. Pennut on terveitä, kellään ei kuulunut sivuääniä sydämessä, ei ole napatyriä, ei mitään huomauttamista. Kiitos Sonjalle eläinlääkäriasema Tassusta, palvelu pelasi loistavasti! Ja toki suosittelen tuota asemaa basenjiväelle, Sonjalla on basenjikokemusta neljästä omasta nartusta, joten rotu on tuttu.

Vauhti meillä on sellaista, että heikompaa hirvittää ja meidän asuintilat yläkerrassa on kuin hajupommin jäljiltä, kun herrasväki ryntää ulkoa sisään ja painaltaa täällä eestaas. Ihan ei siis kaikki tarpeet tule tehtyä ulos, kun luntakin on niin hurjasti. Tässä mietin sitä ehdotusta, että pennut saisi luovuttaa uusiin koteihinsa vasta 10-12-viikkoisina, joopa joo. Mikähän järki siinä on? Pennut on jo nyt todella itsenäisiä ja leikkivät ja riehuvat keskenään, hyvin vähän niitä kiinnostaa aikuiset koirat. Kasvattajaan toki ollaan sidoksissa, mutta mitä iloa siitä on uuteen kotiin muutettaessa? Mun mielestä paljon tärkeämpää on luoda ajoissa uudet siteet siihen elinympäristöön, jossa koko loppuikä elellään - ei sisaruksiin eikä kasvatuskotiin. No, meillä ei ainakaan olisi mitään mahdollisuuksia eikä halua pitää "villipetolaumaa" kolmekuisiksi, joten jos säännöt muuttuu, meidän kasvatustyö loppuu siihen. Jos päättäjät ei ymmärrä, että eri roduissa itsenäistymisaste on erilainen, niin olkoon sitten. Alkukantainen koira, kuten basenji, on luotu selviämään pentuvaiheesta aikalailla eri tavalla kuin joku pikkuinen karvamoppe.

Meiltä lähtee ensimmäinen pennuista huomenna, menee Mandi-mummonsa kaveriksi Raumalle ja saa kyllä ihanan kodin! Siitä se alkaa, pikkuisten uuteen elämään valmistautuminen.

Ja tällaisia ajatuksia

En tiedä, mitä netikettisäännöt tähän sanovat, mutta ajatuksia herättävä keskustelun avaus osui silmiini Suomi24:stä. Ei koiranpennun ottaminen tosiaankaan ole mikään kakunpala, vaan siihen sisältyy elämänmuutos, jota pitää haluta ja johon pitää varautua. Itse käyn tässä sisäistä mietintää vähän samoista asiosta: miten saan pennun nukkumaan yönsä kunnolla (kun itse nukun muutenkin huonosti ja töissäkin pitää jaksaa käydä), jottei perhe-elämä liikaa kärsi ynnä muuta. Ja meillä kuitenkin on kokemusta kaiken sortin pennuista, yönsä kunnolla nukkuvista ja riekkujistakin. Ja koska se oppii sisäsiistiksi, mihin laitan sen työpäivän ajaksi jne. jne. Siinäpä sitä fundeeraamista....

Tervehdys Turusta

Elämää on muuallakin kuin pentuhuoneessa ja kasvattaja on aina onnellinen, kun saa "lapsistaan" kuulumisia. Kiitos Tanja, kuvassa Ready'n Steady eli Redi, tutustumassa isompaan kaveriin. Redi on siis meidän R-pentueesta - joka syntyi aikoinaan meidän pesuhuoneessa, kun muu kämppä oli ötököiden vallassa ja seiniäkin jouduttiin purkamaan sen takia. Muistoja muistoja.....

Kaunotar ja pojat

Tuleva miniä siinä pentusten kanssa. Pennuilla riittää ihailijoita !

Ja pojat siinä painii, vanhemmasta nuorimpaan. Vanha Simo on nyt oksennellut 4 päivää ja olen huolissani siitä - mutta jaksaa se innostua välillä aikamoiseen menoon. Varsinkin, jos Peetu osoittaa halua leikkiä pennun kanssa ukolla iskee pomonelkeet päälle ja Peetua pitää höykyttää.

Pennut on nyt siirretty kodinhoitohuoneeseen, jotta saan siivottua paremmin. Jätehuoltajan hommat kun on tässä laumassa aikamoiset, happi meinaa loppua siivoojalta väkisinkin. Ulkonakin on jo käyty, eilen ja tänään illalla pienet "iltalenkit" ja pari nassikkaa kaivettu esiin rodon juurelta syvästä hangesta. Kun ne ei tunne kylmää eikä osaa vielä varoa mitään. Mutta me kasvatetaan vastustuskykyä, onneksi on kohtalaisen leutoa.

Pennuissa elämä jatkuu

Niin se vaan on - elämä on syntymää ja elämä on poismenoa, kiertokulku jatkuu.

Meidän elämää värittää oma ja koirien jälkikasvu. Kiekkopoika tuli pelireissulle Suomeen ja toi iloksemme (?) jättikassillisen haisevia pelivehkeitä tänne. Joten karmeat on aromit täällä tällä hetkellä, onneks mulla on krooninen nuha enkä itse oikein haista mitään. Muut kyllä haistaa, sorry !

Teemuhan rakastaa koiria ja meni heti tultua pentuja moikkaamaan. Kuten kuvasta huomaatte, lievää ujoutta oli havaittavissa ja meidän pennut kaipaakin a) möreä-äänisiä miehiä ja b) mekastavia mukuloita sosiaalistuakseen. Jälkimmäisiä meillä ei ole tiedossa, joten yksi asia on nyt pentujen kehitystä seuranneena selvää: meiltä ei lähde näistä pennuista kukaan pikkulapsiperheeseen.

Täplätyttö eli Lovebug on tytöistä reippain ja rohkein - jotenkin hellyyttävää on nähdä iso raavas pelimies pienen basunpennun kanssa herkässä hetkessä.....

Vieraisilla kävivät myös Hynysen Tiina, Mika ja Eija - kiitos käynnistä ja hajuhaittojen sietämisestä :-) Kuvassa kauniit tytöt eli Tiina ja sylillinen tyttöpentuja. Ja iso kiitos Eijalle uusista tyynyistä ! Satuin joskus sanomaan, että ärsyttää Peetun tapa järsiä meidän sohvatyynyn kulmat rikki: no, Eijapa näppäränä ompeli meille _pyöreät tyynyt_ joten hah-hah Peetu, ei ole kulmia hampaisiin eksymään !

Niin pennut tosiaan sirutettiin eilen ja siruttajatäti oli mukava, häntä ei ujostellut kukaan. Itse toimituksessa vain kaksi pennuista sanoi jotain, kun neulaa tungettiin nahan alle. Pienin tytöistä eli viininpunainen parkui oikein naiselliseen tapaan ja vaaleansininen poika myös; sillä on niin paksu nahka, ettei neula tahtonut mennä ihon läpi. Mutta ei ne kauaa kaunaa kantaneet, täti on koiraihmisiä ja sai pian kiusanteon anteeksi. Pojat ovat siis Lovebond, Lovelock ja Loveplay ja tytöt Lovebird, Lovebug, Lovelace ja Lovelights Behukai.

Yritin yksinäni vielä iltasella näppiä pojista kuvia, joten anteeksi käsi. Mutta kun kysyttiin, miltä muut pojat kuin tuo Heidinkin kuvassa näkyvä valkojalka nyt näyttää niin tässä edes jonkunmoiset näpsyt:

Lepää rauhassa Safi ♥

Jälleen on yksi vanhoista poissa, Safin (Sh. Safi Bandia) sydän ei enää jaksanut ja oli aika lähteä. Safi olisi täyttänyt 22.1.2013 15 vuotta, joten pitkä elämä oli elettynä ja hyvä sellainen. Safi oli Svanbergin perheen rakastettu lemmikki ja myös meidän T-pentueen äiti. Ja meidän iskän lempityttö; voi sitä iloa, kun me tavattiin ja varsinkin, kun iskä oli kotona tai kävi Safin kotona. Kiitos Tia parhaasta kodista, minkä basenjityttö voi toivoa ja Safille rauhaisaa matkaa Sateenkaarisillalle toivomme me kaikki, kyyneleet silmissä....

Äiti ja tytär, mun sydänkoira Ine ja pikku-Safi helmikuussa 1998....

Ja tämän kuvan myötä sanon kaikille Hyvää Yötä....

Voi pieniä...

Oli ne eksyksissä tän päivän: ensi meluava ihmisporukka ja sitten vielä äiti katosi - illalla jaksoivat vähän riehua ja sitten taas nukkumaan. Ekan kerran niiltä jäi ruokaakin kuppiin. Mutta tästä se lähtee, itsenäistyminen !

Yksi pennuista tuli valituksi uuteen kotiinsa Vantaan toiselle laidalle, onnea matkaan ! Itsellä on kaksi suosikkia enkä osaa vielä valita. Tytöt on niin kovin eri tyyppisiä ja toinen on tosi villi, toinen selvästi lunkimpi. Poikien kanssa on yhtä vaikeaa....

Tässä muutamia kuvia, iso kiitos meidän Hetan emännälle Heidille, joka oli kameran takana

:

Huomenna on sitten seuraava rääkki eli sirutus, se vasta onkin järkytys ! Mutta elämä on joskus tällaista, pienellä koiranpennullakin.

Tänään ja huomenna

Niin, se päivä on huomenna, kun sanomme kiitos ja näkemiin Morganille, hyvin suoritetusta projektista ! Saa nähdä, kuinka se sopeutuu takaisiin omaan laumaansa Safin ja Jallun kanssa. Toivottavasti hyvin !

Viimeisiä leikkituokioita - ja hauskaa (?) on. Ainakin katsojilla, voi sitä pentujen riehuntaa ja äidin komentoa; sai se äitee tuossa muutaman hullun juoksuhepulinkin, mitä nyt eteisessä ja pentuhuoneessa voi ylipäätään riekkua.

Tuossa vielä muutama ipana omassa kortteerissaan. Kyllä pennut on onnellisia pienestä, ei tarvitse olla kalliita kaupallisia leluja, kun ilon saa viili- ja jugurttipurkeistakin.

Huomenna saapuukin sitten "raati" vähän katselemaan muksuja sillä silmällä ja kuvaamaankin: jospa sitten olis näyttää jotain seisotuskuviakin. Kummasti sitä oma silmäkin näkee joskus kuvasta enemmän kuin pennusta livenä :-) ! Huomiseen siis.....

Vastustamattomat !

Tässä siskokset, jotka on kovin erinäköisiä ilmeeltään, mutta molemmat tosi suloisia. Siinä on kuin isä ja äiti pienoiskoossa, vasemmanpuolimmainen isän suvun tyyppiä selvästikin. Luonteeltaan oikeanpuolimmainen on varsinainen ilopilleri, häntä heiluu hurjasti ja ipana on kaikessa mukana. Siskonsa on rauhallisempi.... jos nyt basenjipennusta sellaista edes voi sanoa. Siskolla on myös tässä vaiheessa ehkä enemmän aussityyppinen pää ja tyvestä leveämmät korvat - jotka voi viitata siihen, ettei niistä tule mitään ylisuuria tulppaaninlehtiä. Yksityiskohta, joka voi huvittaa, mutta basenjilla pitäisi aikuisena olla pienet, ylöskiinnittyneet korvat.

Vasemmanpuolimmainen muistuttaa mun silmään jollain lailla serkkuaan eli Kettutyttöä meidän viime talven pennuista; kuvassa jo vähän vanhempana eli uudessa kodissaan.

Onnea 6-vuotiaille ♥ !

Jaa jaa, olihan se talvi 6 vuotta sittenkin ! Tosin tänään synttäreitään juhlivat Ife, Jack, Reyrey, Heta, Ninni ja Saaga olivat saman ikäisiä kuin meidän nykyiset vaavit vasta reilusti vuodenvaihteen jälkeen. Onnea kaikille, oikein lämpimästi !

En malta olla laittamatta tähän kuvaa eiliseltä illalta, kun muutama pentu pääsi tutustumaan Peetu-setäänsä. Tuo vaaleansininen poika oli rohkea, sedän reippaat tassunheilutukset ei juurkaan pelottaneet (toisin kuin tyttöpentua, joka pysytteli mun selän takana turvassa). Hissukseen aloitellaan isoihin koiriin tutustuminen, Morgan-äiti vaan on pidettävä syrjässä, koska se antaa huutia 4-jalkaisille pennunkatsojille.

Ja pakkasta

Voihan kehveli - ei ole Hilja Maitotytölle sopivat kelit eikä meidän vanhuksellekaan. Miinus 12 mittarissa ja kolmijalkakoirien kanssa saapi jo kulkea. Aamuselle lupailivat lähes -20, joten jippii tätä talven ihanuutta!

Morgan uloslähdössä eikä suinkaan riemuissaan noista vermeistä! Villahaalari on kyllä kätsy, se on ollut meidän nartuilla jo ties miten kauan - kiitos taas Pia F. ikuisesti kestävästä neuleesta! Tuo upea mantteli on meidän edesmenneen Rudin (Sh. Rags To Riches) garderoobista ja emäntänsä Tiia T:n äidin tekemä. Näin nämä perintövaatteet löytää aina käyttäjänsä, kiitti Tiia!

Tuo koiran pukeminen on kyllä mulle jotenkin vastenmielistä ja hiki tulee, kun ulos ollaan lähdössä. Tuon mamman suojaamisen kyllä ymmärrän, imettäminen tekee nisät vielä aroiksikin, kun pentujen terävät hampaat puree tiukkaan kiinni. Ja maitoahan äidiltä tulee ihan reippaasti, vaikka taitaakin jo olla litkuksi laimentumassa. Joten, näillä mennään.

Ja niin, meidän makkaroilla on nyt pannat kaulassa, joten "isojen koirien" elämä on alkamassa. Erotetaan ne paremmin ja kun perjantaina on edessä sirutus, menee nimet oikeille ipanoille.

Pari kuvaa

Ai ai, mitä ajatuksia !!

Ihan pakko linkittää taas tähän blogiin! Kun itsellä on koiralapset kasvamassa ja ostajakandien näkökulmasta on pakko valita kullekin se, joka minun mielestäni kyseiselle ihmiselle tai perheeseen sopii. Kun pennuissa on nähtävissä erilaisia perusluonteita jo nyt ja viikon parin päästä vielä enemmän.

Tässä yhteydessä tuli mieleeni jonkun kuukauden takaa Lemmikkipalstojen Apulassa ollut ilmoitus, jossa alle vuoden ikäinen basenji - taisi olla narttu - etsi uutta kotia, kun nykyinen omistaja oli pettynyt rotuun, se ei vastannut hänen odotuksiaan (!!).

Kyllä ilmoitusta lukiessa joutui miettimään, missä meni pieleen: eikös kasvattaja ollut maalaillut kauhukuvat, millaista basenjin kanssa eläminen pahimmoillaan voi olla. Vai eikö omistaja omaksunut tai uskonut kasvattajaa ja tuliko kenties kerrottua muunnettua totuutta rotutietoisuudesta, omista resursseista koiranhoidon suhteen jne.? Pennun myynnissä ja ostamisessa on runsaasti liikkuvia osia ja yksi asia on varma: valehtelu ei kannata. Basenji ei ole niitä helpoimmin uudelleensijoitettavia koiria, kaikilla kasvattajilla ei ole mahdollisuutta ottaa koiria takaisin omaan laumaansa ja vastuu on lähtötilanteessa aikamoinen, molemmilla osapuolilla.

Kuvassa nyt jo edesmennyt rakkain koiruni Ine, poikansa Simo (meidän oma höperö vanhuksemme) ja aussityttö Mandi, nykyistenkin vaksujen pikku mummo. Tuo lauma oli aina sovussa ja niiden kanssa oli nautinto elellä !

Elämä koiran kanssa ei aina ole ruusuilla tanssimista eikä seslonkichampioonina loikoilua. Mutta on se vaan niin antoisaa - kun tietyt tosiasiat on hyväksynyt ja koiraelämään sitoutunut.