Synttärit ja juoksut

Eilen juhlivat meidän N-pennut 11-vuotispäiväänsä, isot onnittelut Nialle, Nikalle, Nyytille ja Pipsalle ! Yksihän on joukosta poissa ja ikävä on Brunoa :-( Löysin sattumalta tuon kuvan Tampereen näyttelystä v. 2005, jossa Bruno valioitui ja Sunny-äitinsä oli RYP1 - aikamoinen päivä silloin. Mutta näyttelymenestys on vain yksi pieni osa koiraharrastuksessa, suurin rikkaus on ihan tavallinen ja onnellinen arkielämä ja se, että koiran saisi pitää luonaan sen vanhoille päiville saakka. Noiden kahden osalta se ei toteutunut, Sunny kuoli tapaturmaisesti 5,5-vuotiaana ja Bruno lähti äitinsä luo viime kesänä vakavan sairauden murtamana.

Tällaista se vain on, joskus juhlaa, joskus surua ja ikävää. Elämää siis. Meillä elämä jatkuu nyt juoksujen merkeissä, Tytti aloitti tiistaina juoksunsa ja parin viikon päästä sitten nähdään, miten Peetu-setä käyttäytyy. Nyt se on muuten rauhallinen, mutta ulvoo edelleen öisin - ei sentään joka yö - ja ulkona pissoja on ihan pakko nuolla. Jos näyttää pahalta, sitten tulee äkkikomento kenneliin; tosin me ollaan lomalla juuri silloin ja ehkä saan poitsua vahdittua. Paitsi ettei siihen oikein voi luottaa: jos vahinko on sattuakseen se sitten käy tosi nopsaan. Kaikenlaisia hupsis-pentueita tuntuu syntyvän eikä aina tiedä, tekeekö ihmiset niitä tahallaan vai onko kyseessä aito vahinko. Basenjisekoituksiakin on nyt tullut joitain vastaan ja pentuja voi joko teettää rahan toivossa (valitettavasti tätä tapahtuu jatkuvasti) tai tosiaan sitten käy vaan vahinko. Kaikki on kuitenkin ihmisestä kiinni.

Tässä vielä kuva N-pentueen Pipsasta, harmikseni osa mun kuvista on kateissa tietsikkarikon takia. Tuo sentään löytyi ja Pipsan kanssahan harrastettiin nuorempana agilityä, mikä on kyllä hienoa puuhaa: koiran ja ohjaajan väliset suhteet lujittuu yhdessä käskyn alla tekemisessä. Pipsa oli jopa jonain vuonna Vuoden Agilitybasenjikin!

Yriteään kaikki jaksella nämä syksyn hormonimyrskyt koirien kanssa - ja muutkin myrskyt, jos sellaisia kohdalle osuu. Syksy on kauneimmillaan nyt muutaman kylmän yön jälkeen ja luonnon väreihin ei koskaan kyllästy. Meikä ainakaan.