Maailman kauneimmat nähty

Loman lopettajaisiksi istuin eilen basenjikehän äärellä, 91 koiraa ilmoitettu Maailman Voittaja -näyttelyyn. Kaikki ei paikalla, mutta katsomista riitti. Ja ihan mielenkiintoista nähdä livenä koiria ja ihmisiä, joita on nähnyt vain kuvissa. Taso oli ehkä hitusen kirjava ja noin suureen joukkoon mahtui kaikenlaista. Junnuja lukuunottamatta voittajat oli kotimaisia, hyvin menestyneitä koiria jo entuudestaan, joten ei mitään uutta sillä rintamalla. Joitain sijoituksia en ihan ymmärtänyt, mutta tuomari tuomitsee, ei kehän laita.

Tuossa meidän "amerikanihme" Pessi, jonka venäläisiä jälkeläisiä näkyi jokunen kehässä - mutta eniten tuo pessimäinen päätyyppi hyppäsi silmille erään yksilön kohdalla (ei sukua Pessille kylläkään). En olisi uskonut sen sijoittuvan kovinkaan korkealle, kun tiesin tuomarin pitävän perinteisemmästä basenjipäästä - mutta väärin meni. Joidenkin kohdalla kritiikkiä tuli kuulema kovasti rypyttömyydestä ja vaaleista ja pyöreistä silmistä, mutta sitten ei kuitenkaan kaikille. No, arvostelu on eri tekijöiden ja ominaisuuksien punnitsemista ja kunkin koiran kohdalla sen virheiden asettamista oikeisiin mittasuhteisiin koiran kokonaisuuteen nähden.

Itse pidän kaunispäisestä, elegantista ja jalkavalta näyttävästä basenjista, joka liikkuu tasapainoisesti ja hyvällä askelmitalla. Kotonahan meillä ei ihan sellaisia ole, Peetu on kookas ja enempi putkimallia - mutta liikkuu kuin juna (niin ja mulle sen pää on ihana!). Tytti vemputtaa eturaajojaan, olkavarsi on lyhyt - mutta askel toki on pitkä. Ihannekoira rakentuisi varmaan palasista, koska realismia on se, ettei virheetöntä koiraa olekaan. Näyttelyssä kuitenkin ollaan näytillä ja harmittavasti jotkut yksilöt romahti liikkuessaan, vaikka seisoivatkin todella kauniisti. Liike paljastaa rakenteen virheet, se lienee tosiasia. Muistan aikoinaan, kun en saanut Simon Ceri-siskoa millään seisomaan kehässä, kun se painoi itsensä kasaan kovassa tuulessa. Tuomari oli kuitenkin ajan tasalla, käski liikkumaan kierros toisensa jälkeen: saatiin kävellä reipasta vauhtia ja Ceri liikkui kauniisti, tuli valioksi sitten juuri tuossa näyttelyssä. Kiva muisto! Hauska oli myös tavata eräs immeinen, jonka urosta mietin vuonna 1996 Inen ensimmäisten pentujen isäksi. Päädyin sitten erinäisistä syistä kuitenkin käyttämään sen veljeä. Tällä leidillä on nykyisin staffeja, niin sitä pitää! Saatetaan vielä joskus siis uudelleen pyöriä samoissa ympyröissä!

Mutta siis, notkoselät ja pystypyllyt on nähty ja samoin kauniit hännänkiinnitykset upeine pakaroineen ja hyllyineen - kaikkea laidasta laitaan. Onnea vielä kaikille ruusukkeita saaneille! Ja näyttelyn ikävä lieveilmiökin pantu merkille: koiria survotaan surutta liian pieniin bokseihin, joissa eivät mahdu edes istumaan, hyi olkoon! Onneksi on onnellisempiakin yksilöitä ja lemmikeistään enemmän välittäviä omistajia: tuota sopii ihailla - koirankuljetusrattaissa oli basujen hyvä olla!