14. joulukuuta 2014

Dagarna efter

Ihana valkoinen puhdas maisema, niin rauhallinen. Pikkujoulut on nyt juhlittu ja muutenkin on takana päiviä, jolloin on menty lujaa - enempi ajatuksissa tosin vain. Töiden lisäksi erinäiset terveysasiat on olleet huolta tuottamassa, ei tosin koirilla. Nyt voimme kuitenkin stressaavan ajan jälkeen huokaista helpotuksesta, niin uskon!

Koirien osaltahan rotuyhdistys muisti terveyskyselyllä, jalostuksen tavoiteohjelmaa on päivitettävä ja rodun nykytilanne pitää kartoittaa. Toivottavasti kaikki kasvattajat vastaavat rehellisesti; vaikka ihan pieni epäilynsiemen hiipii kyllä mieleen: täällähän on tapana lakaista tiettyjä asioita maton alle ja pitää yllä siistiä fasaadia. Niin koiramaailmassa usein on, valitettavasti. Suuri yleisöhän näkee aikanaan terveystilastoista vain tapausten lukumäärät, mutta nimellähän kyselyyn kuitenkin vastataan ja piiri pieni pyörii. Mutta tosiaan rehellisyys on tärkeää; joidenkin kasvattajien jalostussuunnitelmat on taaskin menneet uusiksi terveystestitulosten takia ja mistä niitä ongelmia oikein tulee, tuskin ihan tyhjästä sentään. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan osalta (äh, taas se ikuinen!) on ollut tapana todistaa, että koira on terve, kun tulos on viiterajoissa. Viiterajat on kyllä todella vain viiterajat ja kertatestaus vain kertatestaus. Onkin mielenkiintoista nähdä, tuleeko tämän tiimoilta mitään statistiikkaa julki ja miten tuo JTO uudistuu esimerkiksi jalostussuositusten osalta.

Pentujahan näyttää olevan taas tulossa mukavasti, joillekin kasvattajille useampikin pentue. Varmaan sille on syynsä: jalostusnarttu ikääntyy, sijoitusnartun sopimus on menossa umpeen, kasvattajan olosuhteet pakottaa useampaan pentueeseen - siinä ne olennaisimmat. Rahan perässähän kukaan ei tietenkään ole, edes näinä ankeina aikoina. Toivottavasti ostajia löytyy, reilu tonni on iso raha monelle eikähän koirasta aiheutuvat kulut siihen jää. Omia koiravakuutuksia katsellessa kyllä hieman huimaa, maksut senkuin nousee ja eräät jäsenyyksiin perustuvat alennukset näyttää olevan poistumassa. Mutta irti ei uskalla sanoa, sitten tietty heti tapahtuu jotain. Josta saa maksaa itsensä kipeäksi. Suuret ell-asemat ketjuunnuttuaan pitää ihan sikahintoja ja kuluttajahan maksaa kiltisti. Olen kyllä niin onnellinen, että omat rekut on olleet terveitä ja suurin osa kasvateista myös. Kaikki tosin ei ja niiden osalta kasvattajana aina murehtii ja ihmettelee: mistä ja miksi jotain pulpahtaa esille, mikä on jäänyt huomaamatta, kuulematta tai kysymättä. Ja kuinka monen sukupolven takaa jokin ongelma periytyy - mä kun en juurikaan usko sattumiin paitsi tapaturmissa. Niiden osalta koputan puuta, ovat onneksi todella harvinaisia ja siitä iso kiitos huolellisille omistajille!

Meidän kasvatit on taas täyttäneet vuosiakin, Korttipennut 4.12. jo 8 vuotta, onnea tätäkin kautta kaikille!

Tässä oikealla 8 v. Reyrey eli King of Clubs ja sen siskonpoika Eetu. Eetuhan on meidän Peetun ja Hetan poika, Heta oikealta nimeltään Queen of Hearts. Kiitos Ville kuvasta!

Huomenna juhlii 14 v. päiviään T-pennut, joista sydäntä lähinnä tietenkin mukelo Bertta, Tawny Tomboy. Nämä ovatkin meidän vanhimmat elossa olevat kasvatit, 1997, 1998 ja 1999 vuosikerta on hiljakseen poistunut pilvipuutarhaan. Kaikkia muistan lämmöllä - alan itsekin kait tulla vanhaksi, kun nuo vanhukset on niin mielessä!

Tuohon terveyskyselyyn liittyen ja kun tiedän omien kasvatinomistajien lukevan tätä: kysely koskee vuosina 2005-2012 syntyneitä koiria ja jos jostain syystä nyt jotain sellaista koiran terveyteen liittyvää on tullut esille, joka on jäänyt mulle kertomatta niin laittakaas tietoa tulemaan, kiitos! Leppoisaa joulunalusaikaa sitten vaan kaikille, älkää antako koirien syödä suklaata tai pipareita liikaa, kinkusta puhumattakaan!

Ei kommentteja: