Muistoja ja varovaisuutta

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä herkemmin sitä muistelee menneitä. Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuutta, eikös se niin ole? Edesmennyt äitini täyttäisi tänään 90 vuotta, mutta poistui joukostamme nelisen vuotta sitten. Ystävänpäivänä taas muistelin meille niin rakasta Ineä, jonka maksasairaus vei päivälleen 7 vuotta sitten. Nykyisen kotikoirumme Peetun ohessa Ine oli ihan spesiaali; ennenkin olen sanonut, että jotkut noista karvaotuksista vaan vie sydämestä isomman palan kuin jotkut toiset. Siksi Ineä jaksan muistella ja varmaan siihen asti, kunnes muisti pettää tyystin.

Inkkis-Pinkkis muutamaa tuntia ennen viimeisiä jäähyväisiä. Silmät kirkkaana, vaikka sisäinen verenvuoto jo vienyt voimat......

Basunpentujakin on nyt markkinoilla ja muutama meidänkin kasvatinomistajista on ottanut tai ottamassa uuden pennun. Toivottelen kovasti onnea, sitä tarvitaan aina. Ja varsinkin sen suhteen, että saa terveen ja pitkäikäisen uuden perheenjäsenen: nykyisin tuntuu kaikenlaisia terveysongelmia olevan enemmän kuin koskaan. Ineä muistellessa piti oikein kerätä ajatuksia kasaan sen jälkeläisistä ja niiden terveydestä: aika varmaan kultaa muistot, mutta kaikensortin ”rapsuttajia ja kupsahtajia” ei tainnut juurikaan olla – vaikka koirat eleli teollisella perusnappularuoalla ja maksalaatikolla. Positiivisempi asia on koirien luonteet, ne on kyllä vuosien saatossa kaiken kaikkiaan parantuneet ja harvoin tapaa sellaista basua, joka ei anna vieraan koskea ilman, että tulee hampaat ranteeseen. Ja luonne on toki iso asia, mitä tekee kauniilla ja terveellä koiralla, jos sen luonne on kurja? Toisaalta kaunis ja ihanaluonteinen koirakaan ei ole paras mahdollinen, jos terveys on kyseenalainen. Noh, näitä ikuisuusmietintöjähän nämä eli jos jostain pitää tinkiä niin kauneudesta sitten!

Meidän poitsun staffin kasvattaja kertoili Facebookissa menettäneensä 1-vuotiaan sijoitusnarttunsa, onnettoman tapahtuman seurauksena. Koiran emäntä oli lenkillä liukastunut, koira päässyt karkuun ja painellut suoraan ajotielle ja auton alle. Surullisin seurauksin…. joten ollaan varovaisia ja Icebugit jalassa! Ilman nastakenkiä tämä täti ei juuri talvella ulkoile: kaksi basua, citykanit, rusakot, ketut ja naapuruston ärsyttävät, vapaana kulkevat kissat – siinä riskiä juurikin niin tarpeeksi, ettei ulkosalla voi kovinkaan huolettomasti kulkea. Ollaan varovaisia siis ja nautitaan silti kuitenkin talvikeleistä. Ja otetaan välillä rennosti!

Daisy ottaa lokosasti....